Pohjavedet ovat paikoin niin alhaalla, että kaivoista loppuu vesi – pelkät sadekuurot eivät enää pelasta tilannetta

Pohjavesitilanteen korjaaminen vaatii runsaita ja jatkuvia sateita.

pohjavesi
Huoltomies korjaa kuivunutta rengaskaivoa Hollolassa
Rengaskaivon huoltotyö menossa. Petri Niemi/Yle

Hollolalaisen vapaa-ajanasunnon rengaskaivon vedenpinta on kuukaudessa tippunut 90 sentistä kymmeneen senttiin.

– Tämä kaivo on hyvällä paikalla, mutta tässä on kaksi vähäsateista kesää takana. Näitä vähävetisiä kaivoja tulee nyt vastaan, sanoo vesikaivohuoltoyritys Vipen toimitusjohtaja Pertti Virtanen.

Kunnostustöiden jälkeen hollolalaismökin kaivon uppopumppu saadaan entistä syvemmälle ja vettä nousee jatkossa alempaa kuin aiemmin.

Rengaskaivoa huolletaan
Kuntotarkastuksessa selvitetään muun muassa, voiko kuivunutta kaivoa syventää. Petri Niemi/Yle

Suomen ympäristökeskuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan pohjavedet ovat Etelä-, Länsi-, Keski-Suomessa sekä paikoin Pohjois-Savossa pääosin 20–50 senttimetriä ajankohdan keskiarvoa matalammalla. Muualla maassa pohjaveden pinnat ovat lähempänä ajankohdan tavanomaisia lukemia ja pohjoisessa pääosin niiden yläpuolella.

Pohjavesiseuranta antaa yleiskuvan tilanteesta, mutta seurantaverkosto on harva, joten tilanne voi vaihdella paljon.

Esimerkiksi Hämeessä pohjavesien pinnat ovat laskeneet keväästä lähtien. Pinnat ovat nyt 20–40 senttiä normaalia alempana.

Hämeen ELY-keskuksen mukaan ainakin kaivot pienillä moreenialueilla ovat vaarassa kuivua. Kuntien vesijohtoverkostojen ulkopuolella monen rengaskaivon ja pienten vesiosuuskuntien kaivovesi tulee pienistä pohjavesiesiintymistä. Varsinkin niissä pohjavesitilanne voi vaihdella paljon ja nopeasti.

Kaivoja tarkkailtava säännöllisesti

Jotkut ovat etsineet ratkaisua kaivon kuivumiseen rakennuttamalla porakaivon. Myös rengaskaivojen huoltoyrityksellä on nyt menossa sesonki, joka jatkuu joulukuun puoliväliin asti.

Yritys tekee noin 50 kuntotarkastusta viikossa eri puolilla Etelä- ja Keski-Suomea. Noin joka kolmannessa tarkistetussa kaivossa on vesi vähissä.

Vipe Oy:n toimitusjohtaja Pertti Virtanen
Toimitusjohtaja Pertti Virtanen sanoo, että sadekuurot eivät juurikaan nosta pohjavesiä, vaan nousuun tarvitaan muutaman viikon tasaiset sateet. Petri Niemi/Yle

– Veden käyttö on myös lisääntynyt, kun mökeille on rakennettu vesivessoja tai kylpytynnyreitä eli paljuja, arvioi Vipen toimitusjohtaja Virtanen.

Kaivoveden laatua ja riittävyyttä on tarkkailtava ympäri vuoden. (siirryt toiseen palveluun), jotta tarvittavat huoltotoimenpiteet voidaan arvioida oikein.

Pohjavedet eivät lähde nousuun sadekuurojen voimin, arvioi hydrogeologi Petri Siiro Hämeen ELY-keskuksesta.

– Loppuvuodeksi tarvitaan runsaita ja pitkäkestoisia sateita tilanteen parantamiseksi. Maaperän täytyy ensin vettyä kunnolla.