Kristiinankaupungin kaupunginjohtajan halutaan luopuvan puoluekirjastaan

Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut kahdeksan pienemmän puolueen valtuutettua.

kunnallishallinto
Kristinestad stadshuset Kristiinankaupunki kaupungintalo
Kristiinankaupungin kaupungintaloAmanda Bieber / Yle

Kristiinankaupungissa käsitellään maanantaina valtuustoaloitetta, jossa vaaditaan kaupunginjohtaja Mila Segervallia luopumaan puoluekirjastaan.

Aloitteen on allekirjoittanut kahdeksan valtuutettua, jotka edustavat valtuuston pienempiä ryhmiä: keskustaa, SDP:tä, kokoomusta ja perussuomalaisia. RKP:lla on Kristiinankaupungin valtuustossa selvä enemmistö.

Tasapuolisuuden pelätään vaarantuvan

Aloitteen tekijän keskustan Pauliina Andlinin mukaan se, että myös kaupunginjohtajalla on RKP:n puoluekirja, luo eriarvoisuutta ja epävarmuutta tasapuolisuuden toteutumisesta.

– En tiedä, onko puoluekirjasta luopumisella käytännön vaikutuksia, mutta kaupunkilaiset voivat ajatella, että kaupunginjohtaja ajaisi oman puolueensa tavoitteita. Kaupunginjohtaja kuitenkin toimii usein asioiden esittelijänä, Andlin sanoo.

Kuntaliiton kanta selvä

Aloite on kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina. Esityksen mukaan aloite ei johtaisi toimenpiteisiin.

Kaupunki on pyytänyt asiasta lausuntoa Kuntaliiton lakimieheltä.

Sen mukaan kaupunginjohtajan ei tarvitse luopua puolukirjastaan aloitteen vuoksi, koska valtuustoaloitteen voi tehdä vain kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.