Hallitus ja oppositio ruotivat politiikan syksyä: Puolueet koolla ympäri Suomea

Eduskuntaryhmät hakevat kesäkokouksistaan vauhtia politiikan syksyyn. Eduskunta palaa kesätauolta töihin ensi viikolla.

puolueet
Keskustan Hannakaisa Heikkinen ja väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä keskustelemassa yleisön kanssa keskustan puheenjohtajaehdokkaiden tentin yhteydessä Iisalmen torilla 19. elokuuta.
Keskustan kannatushuolet värittävät Antti Rinteen hallituksen syksyä. Kuvassa keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä ja varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen 19. elokuuta Iisalmen torilla. Akseli Muraja / Lehtikuva

SDP:n, perussuomalaisten, kokoomuksen, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmät kokoontuvat tällä viikolla eri puolilla Suomea.

Kesäkokouksissaan eduskuntaryhmät valmistautuvar eduskunnan syksyyn ja kansanedustajat tapaavat äänestäjiä toreilla.

Politiikan syksyn perinteiseen avaukseen kohdistuu tällä kertaa erityistä mielenkiintoa, sillä Antti Rinteen (sd.) viiden puolueen keskustavasemmistolaisen hallituksen alkutahdit ovat olleet riitasointuisia.

Keskustan sukellus värittää syksyä

Hallituspuolueista erityisesti keskustan ja vihreiden edustajat ovat olleet tukkanuottasilla. Kannatusmittauksissa vihreiden suosio on ollut kevään eduskuntavaalien jälkeen nousussa ja vaaleissa murskatappion kärsinyt keskusta on jatkanut sukellustaan.

Keskustan laiva on seilannut tuuliajolla, kun väistyvä puoluejohtaja Juha Sipilä jätti hallitusneuvottelujen jälkeen ruorin eduskunta- ja ministeriryhmän vetäjille.

Ylimääräinen puoluekokous valitsee keskustan uuden puheenjohtajan 7. syyskuuta Kouvolassa, ja puheenjohtajaehdokkaat Katri Kulmuni ja Antti Kaikkonen ovat kiertäneet Suomea elokuussa. He kohtasivat eilen puheenjohtajatentissä Helsingissä.

Keskustan ministerit ja kansanedustajat kiersivät eilen pääkaunkiseutua. Illalla ohjelmassa oli Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) isännöimä vastaanotto Helsingin kaupungintalossa.

Hallitusneuvottelujen maakunta-sote -linjaukseen tyytymätön Vapaavuori twiittasi (siirryt toiseen palveluun) toukokuun lopulla, että "On tämä jännittävä maa: kun Kepu saa vaalivoiton, se rupeaa rakentamaan maakuntia. Ja kun Kepu saa rökäletappion, se rupeaa taas rakentamaan maakuntia".

Tänään keskustan eduskuntaryhmä pitää varsinaisen kesäkokouksensa eduskunnassa. Keskustan edustajat ottavat kantaa muun muassa valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) ensimmäiseen budjettiesitykseen.

SDP riemuitsee pääministerin salkusta

Sosiaalidemokraattien kesä on kulkenut iloisissa tunnelmissa. Pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on kiertänyt kertomassa tovereille ilosanomaa siitä, että SDP on palannut pääministeripuolueeksi 16 vuoden korpivaelluksen jälkeen.

Yleisöä Porin SuomiAreenassa.
Puolueiden kesäkokoukset ovat lähtölaukaus politiikan syksyyn. Kesän poliittista keskustelua on hallinnut uuden hallituksen riitaisa alkutaival. Kuvassa Suomi-Areenan yleisöä heinäkuussa Porissa.Jaani Lampinen / Yle

Rinne on kuunnellut kärsivällisenä keskustan ja vihreiden nokkapokkaa. Rinteen mukaan tyylin on muututtava syyskuussa, kun keskusta saa uuden puheenjohtajan. Pääministerille todellista päänsärkyä aiheuttavat heikkenevät talousnäkymät.

SDP:n puoluejohto ja kansanedustajat kiertävät tänään ja huomenna Savossa.

Eduskuntaryhmän kesäkokous alkaa pian puolen päivän jälkeen Varkaudessa. Illalla demarit matkustavat Savonlinnaan, missä kesäiltaa vietetään Wanhalla kasinolla. Huomenna iltapäivällä SDP:n ryhmä tekee vielä kampanjaiskun Mikkeliin.

Kesäkokouksessaan SDP:n kansanedustajat pohjustavat hallituksen ensimmäisen budjettiesityksen valmistelua. Koko hallitus käsittelee valtiovarainministeri Lintilän ehdotusta syyskuun puolivälin budjettiriihessään.

Vihreät Aulangolla, vasemmistoliitto Kemissä

Hallituspuolueista vihreät kokoontuu huomenna Hämeenlinnassa Aulangolla. Kesäkokouksen jälkeen vihreät tutustuvat Aulangon luonnonsuojelualueeseen.

Vihreiden uudella puheenjohtajalla, sisäministeri Maria Ohisalolla on riittänyt kesällä kiireitä maahanmuutto- ja poliisiasioiden parissa. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) jätti kesäloman kokonaan väliin, ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) on käynyt metsäsotaa (siirryt toiseen palveluun).

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kokoontuu tänään Kemissä, joka on edelleen puolueen vahvinta kannatusaluetta. Kokouspaikkana on Kemin matkailuvetonaula eli ympärivuotinen lumilinna.

Vasemmistoliiton terävin kärki: puoluejohtaja, opetusministeri Li Andersson, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, on kotoisin Etelä-Suomesta, joten Pohjois-Suomen vasemmistoliittolaisilla riittää selittämistä.

Oululaiselle vasemmistoliiton kansanedustajalle Hanna Sarkkiselle on kahden vuoden kuluttua luvassa sosiaali- ja terveysministerin salkku, mutta matkan varrella on ainakin kaksi kysymysmerkkiä: onko Rinteen hallitus silloin vielä pystyssä ja pysyykö vasemmistoliitto hallituksessa?

Kokoomus yrittää sopeutua oppositioon

Kevään hallitusneuvotteluista ulos jäänyt kokoomus on kesän aikana kipuillut hallitusratkaisua. Puoluejohtaja Petteri Orpo on opetellut oppositiopoliitikon puheen partta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kokoontuu tänään puolueen vahvalla kannatusalueella Espoossa. Espoon kaupunki tarjoaa illallisen Gumbölen kartanossa. Huomenna kokoomusryhmä jatkaa kokoustaan Vantaalla.

Kokoomuksen kesäkokouksesta on tulossa runsaasti korjausvaatimuksia Rinteen hallituksen ensimmäiseen budjettiesitykseen. Orpo on jo varoittanut hallituksen talouspolitiikan vievän Suomea kohti konkurssia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmää johtaa espoolainen Kai Mykkänen. Hänellä ja monella muulla kokoomuslaisella ei ole juuri kokemusta oppositiosta. Kokoomus on istunut hallituksessa vuodesta 1987 alkaen, ja ainoa oppositiokausi osui vuosiin 2003–07.

Perussuomalaiset haastaa punavihreää hallitusta

Kesän kannatuskyselyissä suosituimmaksi puolueeksi noussut perussuomalaiset ei ole joutunut etsimään oppositioasennetta. Suurin oppositiopuolue on jatkanut hallituksen arvostelua samalla tyylilajilla olipa pääministerinä sitten Antti Rinne tai Juha Sipilä.

Perussuomalaisten EU-, maahanmuutto- ja ilmastopoliittinen hallituskritiikki on saanut lisää väriä, kun oppositiojohtaja Jussi Halla-aho on moittinut Rinteen hallituksen talouspolitiikkaa. Halla-ahon mukaan hallituksen talouspolitiikka nojaa epärealistisille työllisyystoiveille.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hakee lisäpotkua eduskunnan syksyyn Pohjois-Karjalasta. Kaksipäiväinen kesäkokous järjestetään torstaina Joensuussa, ja perjantaina edustajat jalkautuvat maakuntaan. Perussuomalaisten kansanedustajista peräti 24 on ensimmäisen kauden edustajia, joten ryhmäjohtaja Ville Taviolla riittää töitä edustajien paimentamisessa.

Oppositiosta kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä kokoontuu keskiviikkona ryhmäjohtaja Päivi Räsäsen kotikaupungissa Riihimäellä. Kristillisdemokraateilla oli viikonvaihteessa puoluekokous Oulussa, joten kannanottopajatso tyhjeni jo aika lailla. Kesäkokouksesta tulee kuitenkin vielä budjettieväitä hallitukselle.

Lue myös:

Analyysi: Perussuomalaiset on nyt opposition johtopuolue, mutta kokenut kokoomus jyrää sen syksyllä eduskunnassa