Suomen suurin vientisatama rakentaa suuren terminaalin kansainvälisille laivamatkustajille – vain reitti ja laivat puuttuvat

Kotka on aloittamassa säännöllistä matkustajalaivaliikennettä. Toiveena on aluksi yhteys Pietariin tai Viroon.

matkustajaliikenne
Saga Sapphire saapuu Kantasatamaan Kotkassa.
Risteilymatkustajien lisäksi Kotkaan halutaan matkustajia nyt myös säännöllisten laivareittien turvin. Kuvassa kuluneen kesän risteilyliikenteen Kotkaan aloittanut M/S Saga Sapphire. Kiira Ikävalko-Lindqvist / Yle

Suomessa valmistellaan uuden kansainvälisen matkustajalaivareitin avaamista. Maan suurimpaan vientisatamaan kuuluvaan Kotkan satamaan on ryhdytty suunnittelemaan matkustajaterminaalia, jonka rakentaminen alkaa ensi vuonna.

HaminaKotka Satama Oy:n tavoitteena on saada avattua säännöllinen matkustajaliikenne ensisijaisesti Pietariin, mutta myös Viron suunta kiinnostaa.

Satamayhtiön mukaan uuden säännöllisen laivareitin saamiseksi edetään maltillisesti. Esimerkiksi Helsingin satamien kaltaisia suuria matkustajamassoja Kotkaan ei havitella.

– Todennäköisesti alku menee niin, että laiva liikkuu harvemmin kuin kerran päivässä. Ehkä muutaman kerran viikossa kuitenkin, arvioi liikennejohtaja Markku Koskinen HaminaKotka Satama Oy:stä.

HaminaKotka Sataman liikennejohtaja Markku Koskinen
HaminaKotka Satama Oy:n liikennejohtajan Markku Koskisen mukaan Kotkan Kantasataman matkustajaterminaalin rakentamiseen käytetään olemassa olevia varastotiloja. Yle / Antro Valo

Kotkaan soveltuvan liikenteen lähin vertailukohta löytyy Koskisen mukaan Suomen ja Viron välisiltä, Helsingin reittejä pienemmiltä linjoilta.

– Hangon ja Viron Paldiskin välinen liikenne on oikeastaan aika hyvä esimerkki siitä, mitä matkustajaliikenne Kotkassakin voisi olla. Sieltä kulkee matkustaja- ja rahtilaivayhdistelmiä rekka-autoineen, kuvailee Koskinen.

Helsingin satama (siirryt toiseen palveluun) on yksi maailman vilkkaimpia ulkomaanliikenteen matkustajasatamia. Esimerkiksi viime vuonna sen satamien kautta kulki yli 10 miljoonaa matkustajaa. Hangon ja Paldiskin välillä matkustajaliikennettä on pienellä rahti- ja matkustajalaivan yhdistelmällä yhdeksän lähtöä viikossa.

Kiinnostus vähissä toistaiseksi

Suomessa liikennöivät suurimmat laivayhtiöt eivät ainakaan tässä vaiheessa ole rynnimässä liikennöimään Kotkasta Suomenlahdelle. Mahdollinen uusi laivareitti sinänsä herättää silti mielenkiintoa.

Esimerkiksi Viking Linelta kerrotaan, että lähtökohtaisesti yhtiö on kiinnostunut kaikista uusista projekteista Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren laivamatkailussa.

Viking Line on aiemmin tällä vuosikymmenellä ollut Kotkan kaupungin ja Kymenlaakson liiton kanssa selvittämässä mahdollisten uusien laivareittien avaamista itäisellä Suomenlahdella.

– Seuraamme mielenkiinnolla Suomen ja Pietarin välisen laivaliikenteen kehittymistä, sanoo yhtiön tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.

Hänen mukaansa Viking Line ei kuitenkaan toistaiseksi ole kiinnostunut aloittamaan Kotkaan kaavaillun kaltaista liikennettä. Tähän on Boijer-Svahnströmin mukaan kaksi syytä.

– Sopivan kaluston puute sekä toisaalta Suomen ja Venäjän välillä parantuneet maantie- ja raideliikenneyhteydet.

Myös Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen peukuttaa valmisteilla olevaa laivareittiä yleisellä tasolla, mutta oman yhtiönsä hän ei usko kiinnostuvan liikennöimään Kotkasta.

– Kannattava reitti edellyttää miljoonaa matkustajaa vuodessa. Se on määrä, johon Kotkassa ei päästä. Pienempikin matkustajamäärä voi riittää, jos liikennöidään pienellä kalustolla, mutta sellainen ei ole meidän osaamisaluettamme.

Myös Eckerö Lineen on Taru Kerosen mukaan oltu Kotkasta yhteydessä aiempina vuosina uusiin laivareitteihin liittyvien pohdintojen yhteydessä.

Kotkalainen Kristina Cruises keskittyy matkojen järjestämiseen

Viisi vuotta sitten varustamoliiketoiminnasta luopunut kotkalainen matkanjärjestäjä Kristina Cruises ei sekään haikaile takaisin laivaliikennöintiin Kotkasta. Muun muassa aikoinaan Pietariinkin liikennöinneestä Kristina Regina -aluksestaan (siirryt toiseen palveluun) tunnettu yhtiö keskittyy muun muassa jokiristeilyjen järjestämiseen Keski-Euroopassa.

– Olemme olleet mukana Kotkaan saapuneiden risteilijöiden päiväretkien tuotannossa, ja näemme tulevaisuudessa roolimme ennemminkin varustamojen kumppanina, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Mikko Partanen.

Kristina Katarina
Kristina Cruises myi ainoan suomalaisen risteilyaluksen ulkomaille viitisen vuotta sitten.Juha Korhonen / Yle

Yle kysyi kiinnostusta uutta laivareittiä kohtaan myös TallinkSiljalta sekä muun muassa Hangosta Viron Paldiskiin rahti- ja matkustajalaivoilla Pohjois-Euroopassa liikennöivältä tanskalaistaustaiselta DFDS -varustamolta.

TallinkSiljalta ei haluttu kommentoida Kotkan sataman matkustajalaivasuunnitelmia suuntaan tai toiseen, DFDS puolestaan ei vastannut Ylen kyselyyn.

Imagokysymys

Kotkassa matkustajaliikenteen kehittäjät ovat innoissaan tulevaisuuden suunnitelmista.

Jos toivottu reittiliikenne toteutuu lähivuosina, täyttyisi satamakaupungissa melkoinen aukko, koska edellisestä säännöllisestä matkustajalaivayhteydestä on jo ehtinyt vierähtää aikaa.

Vuosia kestäneen markkinoinnin ansiosta risteilyvieraita kaupunkiin on sentään saatu kolmena kesänä.

Kuluneena kesänä risteilyvieraita kävi viidellä loistoristeilijällä. Risteilykesän aloitti brittivarustamon M/S Saga Sapphire.

Liikennejohtaja Markku Koskinen tiivistää teollisuus- ja rahtisatamistaan tunnetun Kotkan satamaliikenteen tilanteen kärjistäen.

– Kyse on olemassaolosta. Esimerkiksi metsäteollisuuden tarvitsemille rahtikuljetuksille olemme olemassa, laivareittien matkustajille emme.

projektipäällikkö, risteilyliikenteen asiantuntija Petra Cranston, Kotka-Hamina seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy
Risteilyliikenteen asiantuntija, projektipäällikkö Petra Cranston sanoo, että matkustajaliikenteen valmiuksien kehittäminen Kotkassa hyödyttää myös jo vauhtiin päässyttä risteilijämatkailuakin.Yle / Antro Valo

Säännöllisen reittiliikenteen tavoittelu ja kehittäminen palvelee myös jo alkuun päässyttä risteilyliikennettä.

– Uskon, että se herättää luottamusta siihen, että olemme pääsemässä matkustajaliikenteessä seuraavalle tasolle, sanoo risteilyliikenteen asiantuntija Petra Cranston Kotka-Hamina seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy:stä.

Myös Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö näkee matkustajasataman kehittämisen selvänä askeleena kohti tulevaisuutta, risteilyvierailujen alkamisen jälkeen.

– Se lisää laivamatkustuksen kiinnostavuutta ja on myös imagokysymys satamakaupungille.

Matkustajaliikenteessä useita virityksiä takavuosina

Vaikka Kotka ja samaan satamayhtiöön kuuluva Hamina ovat vilkkaita satamia, on matkustajaliikenne niissä ollut harvinaista viime vuosina.

Säännöllistä liikennettä yritettiin edellisen kerran saada juurtumaan itäisen Suomenlahden rannoilla kolmisen vuotta sitten. 12 matkaa Haminasta Viipuriin tehnyt katamaraanialus (siirryt toiseen palveluun) kuitenkin jätti kaupungin, kun laiturialueiden vuokrasta syntyi kiistaa.

Tämän vuosikymmenen alussa puolestaan viriteltiin laivayhteyttä Kotkasta Viron Kundaan. Reitin avaamista oli selvittämässä muun muassa Viking Line.

tavaran lastausta rahtilaivaan Kotkan satamassa, Kantasatama, Itälaituri
Mikäli Kotkan Kantasatamasta tulee lähitulevaisuudessa matkustajaliikenteenkin satama, pysähtyvät laivat tälle Itälaiturin alueelle, jonne matkustajaterminaali parin vuoden kuluessa valmistuu.Yle / Vesa Grekula

Lähihistoria tuntee myös Kotkan ja Viron Sillamäen välisen säännöllisen matkustaja-alusliikenteen. Vironia-laiva kulki reitillä vajaan puolentoista vuoden ajan, kunnes reitti lopetettiin kannattamattomana syksyllä 2007.

Nyt Kotkassa haaveena oleva yhteys Pietariin ei olisi ensimmäinen laatuaan. Kotkalainen Kristina Cruises liikennöi 1980-ja 90 -luvuilla muun muassa Pietariin, sekä Kotkasta että Helsingistä.

Laivalla pääsee Pietariin tällä hetkellä Suomessa vain Helsingistä. Italialaisomistuksessa olevat, alunperin venäläisen varustamon St. Peter Linen laiva liikennöi Pietariin säännöllisesti.

Markkinointi vauhtiin

Kotkaan kaavaillun matkustajareittiliikenteen tukikohdaksi on tulossa aivan kaupungin ytimessä sijaitseva Kantasatama. Alue valmistellaan matkustajaliikennettä varten sillä periaatteella, että tänä vuonna suunnitellaan ja ensi vuonna rakennetaan.

Matkustajaterminaalin on tarkoitus olla valmiina kahden vuoden kuluttua syksyllä.

Syyskuussa satamayhtiö sekä tulli ja rajavartiolaitos neuvottelevat siitä, millaiset tilat esimerkiksi matkustajien rajatarkastuksia varten tarvitaan.

sataman portti, satamavarso, matkustajaterminaali, Kotkan Kantasatama
Tällaisesta portista voi lähitulevaisuudessa päästä autolla laivaan Kotkan Kantasatamassa. Matkustajaterminaali rakennetaan portin takana olevalle Itälaiturin alueelle, jonka varastotiloja otetaan matkustajaterminaalin käyttöön.Yle / Vesa Grekula

Matkustajaterminaalin rakentaminen tarkoittaa käytännössä muun muassa rajaviranomaisten tarvitsemia tiloja ja turvajärjestelmiä sekä esimerkiksi matkustajien käyttöön tulevia kävelysiltoja laivaan ja sieltä pois.

– Mitään lasipalatsia matkustajaterminaalista ei ole tarkoitus rakentaa, vaan siihen käytetään olemassa olevia satamavarastojen tiloja, sanoo sataman liikennejohtaja Koskinen.

Kotkassa pidetään selvänä sitä, että kun valmius säännölliselle reittiliikenteelle on olemassa, myös varustamoihin kohdennettu markkinointi tehoaa.

– Kantasataman varustelun tarkoitus on, että saamme sen laivan tänne. Jos ei ole valmiuksia, ei tule laivaakaan, tiivistää liikennejohtaja Koskinen.

Juttua korjattu 30.8.2019 kello 9.33: Stella Line -varustamon tilalle korjattu St. Peter Line, ja vaihdettu ilmaisu "laivat" muotoon "laiva".