Rantasalmen kunta käynnistää yt-neuvottelut

Kunnan taloustilanne on heikentynyt voimakkaasti. Henkilöstöstä haetaan 400 000 euron säästöjä.

Rantasalmi
Läheltä
Yle

Rantasalmen kunta käynnistää koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Asiasta päätti eilen koolla ollut kunnanhallitus.

Kunnan taloustilanne on heikentynyt voimakkaasti, ja siksi henkilöstöstä haetaan 400 000 euron säästöjä. Yt-neuvottelut päätettiin käynnistää välittömästi ja ne jatkuvat lokakuun loppuun saakka.

Tarkoituksena on järjestellä uusiksi kunnan henkilöstön toimintoja ja tehtäviä sekä vähentää henkilöstöä. Rantasalmen palkkalistoilla on 150 ihmistä.

– Heistä kolmasosa on usean kunnan yhteisen lomatoimen maatalouslomittajia, kertoo hallintojohtaja Harri Korhonen.

Kunnanhallitus päätti eilen myös talouden tasapainottamisohjelmasta, jolla haetaan yhteensä noin miljoonan euron vaikutusta sekä tuloja lisäämällä että menoja karsimalla.

– Näin haastavaa tilannetta ei vielä Rantasalmen taloudessa ollut oman poliittisen urani aikana, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Sistonen (kesk.).

Rantasalmella harkitaan myös verotuksen kiristämistä ja omaisuuden myyntiä.