Imatra luopui hulevesimaksun suunnittelusta – kaupunginhallitus hautasi hankkeen yksimielisesti

Imatran kaupunginhallitus päätti tiistai-iltana, ettei hulevesimaksun käyttöönottoa enää suunnitella.

hulevesi
Hulevesi
Imatralla pohdittiin hulevesimaksun käyttöönottoa, mutta kaupunginhallitus päätti luopua suunnitelmasta.YLE

Imatran kaupunki ei harkitse enää hulevesimaksujen käyttöönottoa.

Kaupunginhallitus päätti tiistai-iltana yksimielisesti, että hulevesimaksujen käyttöönoton valmistelu keskeytetään.

Jos maksu olisi tullut käyttöön, imatralaiset kiinteistönomistajat olisivat maksaneet sade- ja sulamisvesien käsittelystä. Vuosimaksu olisi ollut esimerkiksi omakotitaloilta 27 euroa.

Hulevesimaksu ei saanut kannatusta, kertoo Imatran kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen.

– Peräänkuulutettiin kovasti sitä, mikä on sen tuotto ja mitkä ovat sen kustannukset sitten, kun ivestointeja tehdään. Siinä on paljon avoimia kysymyksiä, joihin olisi haluttu selvitykset. Ja niitä ei tässä vaiheessa ollut, joten asia päätettiin keskeyttää, Helminen sanoo.

Hän ei pidä mahdottomana, ettei hulevesimaksu palaisi vielä joskus käsittelyyn Imatralla. Kaikkien asioiden pitää hänen mielestään olla aina avoimena keskustelulle.

– Siinä tarvittaessa, kun meillä on riittävästi tietoa päätöksenteon tueksi, asioita voidaan punnita uudestaan. Tällä hetkellä valmistelu ei etene, Helminen toteaa.

Useampi kymmenen suomalaiskuntaa, kuten Riihimäki ja Kuopio, ovat ottaneet hulevesimaksun käyttöön.