Yt-neuvotteluja käyvän hyvinvointiyhtymän työntekijät ideoineet säästökeinoja

Neuvotteluiden vaikutukset potilasturvallisuuteen ja työhön huolustuttavat työntekijöitä.

yhteistoimintamenettely
Sairaalan käytävä.
Hyvinvointiyhtymän talous on synkentynyt alkuvuoden ja kesän aikana. Emilia Malin / Yle

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän henkilöstöltä on tullut noin 1200 aloitetta yhtymän säästö- ja kehittämistoimenpiteiksi.

Yhtymä käy parhaillan yt-neuvotteluita, joilla haetaan 15 miljoonan euron vuotuista ja pysyvää kustannussäästöä ja joissa henkilöstön vähennystarve on arvioitu 250 henkilötyövuodeksi.

Kehittämisehdotuksia on voinut nimettömänä jättää eri teemoista hoitotyöstä vaikkapa toiminnan ulkoistamiseen. Työntekijöiden ehdotuksista tai niiden käsittelystä ei Tehyn pääluottamusmiehellä Kati Keräsellä ole tarkempaa tietoa.

Keränen on yksi kolmesta Tehyn edustajasta yhtymän yt-neuvotteluissa. Hän vaatii, että työntekijät pääsevät mukaan eri toimialojen kehittämistyöryhmiin.

Seuraava yt-neuvottelijoiden tapaaminen on loppuviikolla.

Keräsen mukaan moni yhtymän työntekijä on huolissaan yt-neuvotteluiden vaikutuksista potilasturvallisuuteen sekä omaan ja työkaverin työhön.

Päijät-Hämeen hyvinvointityhtymän talousahdinko syvenee. Alkuvuoden ja kesänä aikana menoja ei ole saatu karsittua riittävästi, vaan tämän vuoden alijäämää on uusimpien ennusteiden perusteella kasvamassa lähes 40 miljoonaan euroon.