Sijoitettujen lasten määrä pääkaupunkiseudulla kasvaa – kaikille tarvitseville ei löydy tukiperheitä

Myös Porvoossa haetaan nuorten tueksi luotettavia aikuisia.

Lyhyet
Läheltä
Yle

Sijoitettujen lasten määrä on kasvussa pääkaupunkiseudulla eikä tällä hetkellä tukiperheitä löydy kaikille niitä tarvitseville.

Helsinki, Vantaa ja Espoo etsivätkin nyt yhdessä sijaisvanhempia, jotka voisivat esimerkiksi tarjota pysyvän kodin tai tukiperheen kerran kuukaudessa.

Viime vuonna näissä kolmessa kaupungissa sijoitettiin sijaisperheisiin noin 150 lasta. Infotilaisuus sijaisperheenä toimimisesta järjestetään Vantaalla 3. syyskuuta.

Porvoossa puolestaan on käynnistynyt haku lasten ja nuorten tukihenkilöksi. Koulutukseen voivat hakea vähintään 20-vuotiaat, nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneet aikuiset, jotka ovat valmiita sitoutumaan pidempiaikaiseen toimintana.

Tukihenkilökoulutukseen haetaan avoimella hakemuksella.