1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Italian politiikka

Italian Viiden tähden liike vetäytyi hallitusneuvotteluista ja asetti ehdon jatkolle

Viiden tähden liike vaatii demokraattien sitoutumista siihen, että seuraavankin hallituksen pääministeri olisi Giuseppe Conte.

Italian politiikka
Luigi Di Maio
Luigi Di Maion johtama Viiden tähden liike vetäytyi toistaiseksi Italian hallitusneuvotteluista.Angelo Carconi / EPA

Italian Viiden tähden liike sanoo vetäytyneensä hallitusneuvotteluista toistaiseksi Demokraattisen puolueen kanssa. Puolueen mukaan neuvottelut hallituksenmuodostamisesta kahden puolueen kesken voivat jatkua vasta, kun demokraatit sitoutuvat pääministeri Giuseppe Conten jatkoon pääministerinä myös seuraavassa hallituksessa.

Perinteisten puolueiden haastajaksi syntynyt Viiden tähden liike ja keskustavasemmistolainen Demokraattinen puolue ovat olleet toistensa vastustajia Italian sisäpolitiikassa. Nyt ne yrittävät muodostaa yhteishallitusta, kun Viiden tähden liikkeen ja oikeistopopulistisen La Lega-puolueen hallitus kaatui aiemmin tässä kuussa.

Maanantai-iltana puolueet johtajiensa Luigi Di Maion ja Nicola Zingarettin johdolla näyttivät olevan jo saavuttamassa läpimurron, kun demokraatit vihjaisivat olevansa tinkimässä Conten ehdottomasta vastustamisesta.

– Neljän tunnin neuvotteluissa eilen ei saavutettu mitään emmekä voi jatkaa enää näin, Viiden tähden liike sanoi kuitenkin tiedotteessaan tiistaina.

Demokraattisen puolueen mukaan hallitusneuvottelut uhkaavat kariutua sen vuoksi, että Di Maio olisi vaatinut itselleen varapääministerin ja sisäministerin salkkua. Viiden tähden liike kiistää tämän.

Giuseppe Conte ei ole minkään puolueen jäsen, mutta on poliittiselta kannaltaan lähellä Viiden tähden liikettä. Conte erosi viime viikolla, kun La Legan johtaja, sisäministeri Matteo Salvini oli julistanut hallituksen toimitakyvyttömäksi ja vaatinut ennenaikaisia vaaleja.

Viiden tähden liikkeen ja Demokraattisen puolueen oli määrä jatkaa hallitusneuvotteluja puolen päivän jälkeen tiistaina.

Lähteet: AP, Reuters

Lue seuraavaksi