VR lisää Kainuusta lähteviä vuoroja Kuopioon ja Helsinkiin: "Yhä useampi valitsee junan"

Ilmastokeskustelu vaikuttaa junan suosioon koko maassa. Myös Kainuusta lähteviä junavuoroja lisätään.

rautatieliikenne
Kajaanin rautatieasema ja juna.
VR lisää junavuoroja Kainuun ja Savon välillä. Arkistokuva.Laura Tolonen / Yle

VR lisää joulukuusta lähtien junavuoroja. Perjantaille ja sunnuntaille tulee yksi uusi vuoro Kuopiosta Kajaaniin. Maanantaille ja lauantaille VR lisää yhden uuden vuoron Kajaanista Kuopioon. Uudet vuorot jatkavat Helsinkiin asti.

Junien matkustajamäärät ovat kasvaneet. Uusilla vuoroilla ja aikatauluilla VR haluaa varmistaa mahdollisuuden kasvulle myös jatkossa.

– Tämän vuoden heinäkuussa kotimaan kaukoliikenteessä matkat kasvoivat 13 prosenttia edellisvuodesta, kertoo VR:n viestintäpäällikkö Janna Viisterä.

– Yhä useampi valitsee junan kulkuvälineekseen kotimaassa, ja myös ilmastokeskustelu vaikuttaa osaltaan junan suosioon koko maassa, Viisterä jatkaa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)