Gazan alueella kolme poliisia on kuollut räjähdyksissä

Iskuja oli yhteensä kaksi - niiden tekijästä ei vielä ole tietoa.

Gazan kaista
Kartta.
Molemmat räjähdykset tapahtuivat Gazan kaistaleella Gazan kaupungissa.Yle Uutisgrafiikka

Gazassa kaksi palestiinalaispoliisia kuoli ja kaksi ohikulkijaa loukkaantui räjähdyksessä poliisien tarkastuspisteellä tiistai-iltana, kertovat palestiinalaisviranomaiset.

Noin tuntia myöhemmin räjähti toisellakin poliisien valvontapisteellä. Siellä kuoli yksi poliisi ja muutamia ihmisiä loukkaantui.

Molemmat iskut tapahtuivat Gazan kaupungissa. Gazan alueelle on julistettu hätätila.

Vielä ei ole tietoa, kuka on vastuussa räjähdyksistä. Alueen terveysministeriön tiedottaja syytti aluksi räjähdyksistä Israelia, mutta poisti myöhemmin syytöksen Twitter-viestistään.

Israelin armeija puolestaan tiedotti, ettei ole tietoinen sotilastoimista Gazan alueella.

Sen sijaan aiemmin tiistaina Israel teki ilmaiskuja Gazaan Hamas-järjestön johtajia vastaan. Israelin mukaan iskut tehtiin sen jälkeen, kun Hamasin taistelijat olivat ampuneet kranaatteja rajan yli.

Lähteet: AFP, AP,REUTERS, STT