Marjojen tuontia Venäjältä rajoitetaan – jatkossa niillä on oltava terveystodistus

EU haluaa estää kasvitautien leviämistä, joten esimerkiksi Venäjältä tuotavat marjat joutuvat aiempaa tarkempaan syyniin tullissa.

marjat
mansikoita, mustikoita
Venäjältä Suomeen tuotavat marjat tarvitsevat jatkossa kasvinterveystodistuksen, ja niiden määrää rajoitetaan.AOP

Imatralainen Mirva Sukhanov on käynyt Venäjällä, lähinnä Svetogorskissa jo yli 20 vuoden ajan. Hän on tuonut sieltä omaan käyttöönsä lähinnä lakkaa, karpaloita ja kanttarelleja.

– Ne ovat Suomessa kalliimpia ja niitä on huonommin saatavilla kuin Venäjällä, Sukhanov kertoo.

Syyskuun alusta lähtien marjojen tuonti Venäjältä Suomeen hankaloituu, sillä niiden mukana pitää olla kasvinterveystodistus (siirryt toiseen palveluun). Se vaaditaan jatkossa mustikoilta, puolukoilta, juolukoilta, karpaloilta, mansikoilta herukoilta, karviaisilta ja vadelmilta. Marjastajissa muutos on aiheuttanut harmistusta.

– Moni tuttavapiirissäni harmittelee muutosta, sillä kaikki ovat tuoneet kuitenkin vain vähäisiä määriä omaan käyttöönsä, Sukhanov sanoo.

Mirva Sukhanov
Kokenut Venäjän-kävijä Mirva Sukhanov harmittelee, että marjojen tuontirajoitus tiukkenee.Mikko Savolainen/Yle

Taudit ja tuhoojat kuriin

Päätös kasviterveyden tiukentamisesta perustuu EU:n kasvinterveysdirektiivin (siirryt toiseen palveluun) muutokseen. Sen myötä tiettyjen kasvien, kasvituotteiden ja maa-aineksen kasvinterveydelliset tuontivaatimukset tiukkenevat.

Esimerkiksi marjojen puhtaus myös Venäjän Euroopan puoleiselta alueelta täytyy siis jatkossa todistaa alkuperämaan tai lähettäjämaan viranomaisen myöntämällä kasvinterveystodistuksella.

Tavoitteena on suojella kasveja erilaisilta taudeilta ja tuhoojilta.

– Tiukennuksella pyritään puuttumaan riskeihin eli ehkäisemään ennalta kasvintuhoojien leviäminen EU:n alueen tuotantoon tai luonnonkasveihin, kertoo Ruokaviraston ylitarkastaja Sari Haikola.

Kasvinterveystodistuksen myöntää tarkastuksen perusteella matkailijan niin sanotun lähettäjämaan kasvinterveysviranomainen, eli Venäjältä Suomeen tuotaessa Venäjän kasvinterveysviranomainen.

– Tuon venäläisen kasvinterveystodistuksen hintaa emme vielä tiedä, Haikola toteaa.

"Erittäin vaikea hankkia"

Myös tullissa odotetaan lisää tietoa venäläisestä kasvinterveystodistuksesta, kun muutos käynnistyy.

– Käsitykseni mukaan yksityishenkilön on sitä erittäin vaikea hankkia, sanoo tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen.

Imatralainen Mirva Sukhanov uskoo, että muutoksen myötä marjojen tuominen Venäjältä vähenee tai jopa loppuu kokonaan. Sukhanov arvelee harvan tietävän, mistä kasvinterveystodistuksen voisi edes saada – saati, että vaivautuisi sitä hakemaan.

– Puhun sujuvasti venäjää, joten täytyy kysellä, mistä tuon todistuksen mahdollisesti saisi ja mitä se maksaa, Sukhanov sanoo.

Matkustaja saa kuitenkin vielä hetken aikaa tuoda omaan käyttöönsä marjoja enintään kolme kiloa ilman kasvinterveystodistusta Venäjän Euroopan puoleiselta alueelta. Siirtymäaika loppuu 14. joulukuuta, jolloin kasvinterveystodistus tarvitaan Ruokaviraston listaamille kasveille (siirryt toiseen palveluun) aina.

Kasvinterveystodistus on sen jälkeen pakollinen myös kaikille taimille, joillekin vihanneksille ja hedelmille. Henkilön, joka tuo näitä tuotteita säännöllisesti, on myös kuuluttava kasvinsuojelurekisteriin (siirryt toiseen palveluun).

karviaisia mustikoita ja mansikoita rasioissa
Tulli hävittää jatkossa ne marjat, jotka yritetään tuoda Venäjältä ilman kasvinterveystodistusta ja joita on enemmän kuin kolme kiloa.AOP

Marjojen määrä saattaa vähentyä

Tähän asti kasvinterveystodistusvaatimus ei ole koskenut mustikan, puolukan, karpalon, juolukan, herukan ja karviaisen osalta Venäjän Euroopan puoleista aluetta, joten niitä sai tuoda 10 kiloa omaan käyttöönsä. Suuremmilta määriltä vaadittiin kasvinterveystodistus.

Samoja marjoja sai tuoda EU:n ulkopuolelta omaan käyttöön kolme kiloa ilman kasvinterveystodistusta.

Mansikalta ja vadelmilta ei vaadittu kasvinterveystodistusta mistään EU:n ulkopuolelta tullessaan, joten niitäkin sai tuoda omaan käyttöön 10 kiloa.

Tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen kertoo, ettei tullissa ole tietoa siitä, miten suurta määrää marjantuojia tai marjoja muutos lopulta koskee.

– Tulli ei ole tilastoinut matkustajien mukana tulevia marjoja, Sulander-Seppänen sanoo.

Myös hän arvelee, että muutoksen myötä matkustajien mukana tulevien marjojen määrä saattaa vähentyä.

– Tuotavien marjojen määrä kannattaa joka tapauksessa pitää joulukuun puoliväliin saakka enintään kolmessa kilossa, ettei marjoja tarvitse ruveta hävittämään tullissa, Sulander-Seppänen neuvoo.

Marjojen menetys tai jopa sanktioita

Tulli hoitaa marjojen tarkkailua muun matkustajavalvonnan ohessa.

Rangaistus liian suuresta marjojen määrästä tai ilman kasvinterveystodistusta tuoduista marjoista on marjojen menetys.

– Toistuvasta määräyksen vastaisesta toiminnasta voidaan rangaista, Sulander-Seppänen sanoo.