Uutisankkuri Matti Rönkä ja Ylen tv-uutiset täyttävät syyskuussa 60 vuotta: "Kun tapahtumat ovat kauheimmillaan, työ on parhaimmillaan"

60 vuodessa maailma on muuttunut, journalismi on muuttunut ja uutisankkuri Matti Rönkä kasvanut yhdessä tv-uutisten kanssa.

Yle Uutiset 60 vuotta
Matti Rönkä
Uutisankkuri Matti Rönkä kasvoi vieroksumaan ääritotuuksia. – En voi, enkä saa sitoutua voimakkaasti mihinkään. Olen elämän puolella kuolemaa vastaan. En saa myydä, enkä markkinoida mitään, minun ei tarvitse valmistaa mitään tarpeetonta. Se on suuri etuoikeus, hän kuvailee toimittajan ammattia.Karoliina Simoinen / Yle

1960-LUKU: TV SUKUPOLVIKOKEMUKSENA

Syyskuussa kaksi järkälettä täyttää pyöreitä. Matti Rönkä syntyi Outokummussa rintamamiestalon kammarissa 9. syyskuuta 1959. Samaan aikaan toisaalla otti ensi-askeleitaan myös Yleisradion tv-uutiset, joka myöhemmin teki pojasta tunnetun koko valtakunnassa.

Röngän isä oli autonkuljettaja ja äiti koulutukseltaan tarkastuskarjakko, joka päätyi kyläpostin hoitajaksi. Kodissa vallitsivat jälleenrakentamisen arvot. Kirjastossa käytiin ja Suomen kuvalehteä tilattiin. Ilmapiiri oli toiveikas, eteenpäin pyrkivä.

Outokumpu oli Matin syntymän aikaan urbaani teollisuuspaikkakunta keskellä maaseutua. Televisiot hankittiin kirkonkylän kaikkiin huusholleihin samoihin aikoihin. Röngän kotona vuosi oli 1964 tai 1965.

– Se hetki, kun meille tuli televisio, on varhaisimpia muistoja. Televisio oli merkiltään Murphy ja helvetin huono. Siitä oikein vitsailtiin, että “nämä yökohtaukset ovat hyviä”. Siinä oli se klassinen vika, että kun tv:n sammutti, keskelle kuvaruutua jäi pitkäksi aikaa valopiste, Rönkä muistelee.

Kuustudio
Neil Armstrongin kuukävelyä seurattiin Kuustudiossa. Päälle puhuttiin niin innokkaasti, että jouduttiin lopuksi toteamaan, ettei Armstrong sanonut mitään merkittävää.

Kun Neil astui kuuhun, studiossa kessuteltiin

Rönkä kasvoi lapsuutensa maailmassa, jossa tv oli hänen sukupolvelleen itsestäänselvä, mutta tarjonta vähäistä. Sitä, mitä tuli, imettiin innostuneesti.

Elämä oli epätasa-arvoista sen suhteen, kuka pääsi kouluttautumaan ja kuka ei.

– Kotona oppi siihen, että kun tapaa ihmisen, hänen lahjoistaan tai kyvyistään ei voi tehdä päätelmiä.

Rönkä antaa esimerkin: Pienessä mökissä saattoi asua betoniraudoittaja, joka joi viikonloppuisin kaksi pulloa viinaa, mutta lainasi kirjastosta venäläisiä klassikoita.

– Oli ristiriitaisuutta ja sivistysharrastusta. Kuulostaa setäpuheelta, mutta sen ajan henkeen kuului eteenpäin meneminen, vaurastuminen ja itsensä kehittäminen.

Röngän perhe asui Puijon ja Kolin linkkitornien rajalla. Antenni oli suunnattu kohti Kolia, mikä tarkoitti, että Röngät näkivät vain ykköskanavan. Sieltä välitettiin muun muassa Neil Armstrongin ensiaskeleet kuun pinnalla vuonna 1969. Tapahtuma jäi 9-vuotiaan Matin mieleen.

– Se oli se ihmetys, että taivaalta tulee kuvaa. Sitten oli se vakavien miesten Kuustudio, jossa poltettiin tupakkaa.

1970-LUKU: KEKKONEN ON YKKÖNEN

Outokummussa oli Euroopan suurin kuparikaivos, johon ihmiset viittasivat “yhtiönä”. Röngän perhe ei ollut missään tekemisissä “yhtiön” kanssa.

– Isän ja äidin ainoita ohjeita oli, että käykää koulua. Monttuun ei pidä mennä. Kaivosmiehen ammatti oli todella ankara, eikä monikaan päässyt nauttimaan eläkettä.

Oli selvää, että Rönkä valitsee opintien. Nuoruutta varjosti kuitenkin isän kuolema. Matti oli vain 13-vuotias, kun isä menehtyi sairastettuaan vuoden vakavasti.

– Vaikka pärjäsimme taloudellisesti, ja oli turvallista, se löi leimansa. Minulla ja veljelläni oli taju ja tietoisuus, että äidillä on tiukkaa ja jokaisen pitää hoitaa hommansa. En muista, että minulla olisi ollut mitään murrosikää. Siihen ei ollut varaa.

Kekkonen sai kaivosmiehet poraamaan

Röngän teini-ikä 1970-luvulla oli kahtiajaon ja kylmän sodan aikaa. Suomen kansalaiset luovivat “kaksoistietoisuudessa” suuren ja mahtavan naapurissa.

– Neuvostoliitto oli propagandassa sitä ja tätä ja samaan aikaan puhuttiin, miten neuvostovaltuuskunta oli vieraillut Outokummun kaivoksella, eikä ollut uskonut, että parkkipaikan autot ovat kaivosmiesten autoja.

Luoviminen ja kaksoistietoisuus liittyivät oleellisesti Urho Kekkoseen. Rönkä muistaa tasavallan presidentin vierailun Outokummussa 1970-luvun alussa. Ihmisiä oli sankoin joukoin paikalla ja kaivosmiehet porasivat kilpaa.

– Kekkonen oli karismaattinen. Se presenssi! Hän tiesi, kuinka asetutaan ja oli täydellisen tietoinen siitä, millaista imagoa hän pitää yllä tuulitakissaan tai kalastuskamppeissaan.

Presidentti Urho Kekkonen
Kekkonen runnoi läpi hätätilahallituksen 1975, tuli valituksi uudelleen 1978. Hän myös kalasti ja piti huolta imagostaan.

Savolaisuus synnytti Röngässä toimittajan

Koulun tai suvun juhlissa Rönkä oli se, joka juonsi ja puhui, kirjoitti ja esiintyi. Lukiossa hän alkoi haaveilla toimittamisesta. Syyksi Rönkä arvelee savolaista sukuaan.

– Savolaisuuteen kuuluu kyvyttömyys sitoutua vahvasti. Vahva uskonnollisuus tai poliittisuus eivät sovi. Savolaiset ovat aina vähän: Voi se olla näin, mutta voi se olla noinkin.

Rönkä pitää itseään myös tietynlaisen poliittisen liturgian ja valheen aikana kasvaneena ihmisenä. Siksi hän alkoi vieroksua ääritotuuksia.

– Toimittajan ammatti on ammatti, jossa ei voi, eikä saa sitoutua voimakkaasti mihinkään. Se on suuri etuoikeus ja se viehätti jo nuorena.

Rönkä pääsi ylioppilaaksi 1978, kävi armeijan, muutti pääkaupunkiin ja alkoi opiskella Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä.

1980-LUKU: SUOMI AVAUTUU

1980-luvulla journalismi voi hyvin, mediatalot laajensivat ja ihmisiä tarvittiin tekemään uutisia. Rönkä meni kesätöihin Lehtikuvan kuvatoimittajaksi vuonna 1981.

Toimitus oli Ludviginkadulla samoissa tiloissa Helsingin Sanomien kanssa. Hississä saattoi törmätä legendaariseen lehdenkustantaja Aatos Erkkoon. Erkon isosisko, Patricia Seppälä, johti Lehtikuvaa.

– Seppälä oli erittäin määrätietoinen rautarouva, jota kutsuttiin Patiksi. Hieno hahmo, joka poltti Winston-Salem-savukkeita jatkuvasti. Hänellä oli pieni koira, jota sihteeri ruokki.

Panssarrrri kerrrrsantti pärisytti

Lehtimieheksi Rönkä opiskeli Sanomien toimittajakoulussa vuosina 1982–1983. Samalla kurssilla vaikutti muuan Jari Tervo, joka oli Röngän sanoin itsetietoinen, boheemi runoilija, eikä pitänyt kynttiläänsä vakan alla.

– Että jos oli kirjoitusharjoituksia, ei tullut itselle mieleen, että oonpa näppärä kirjoittaja, Rönkä nauraa.

Koulun kurssi kävi tutustumassa myös Yleisradioon 1983, samana vuonna, jolloin Pasilan maamerkki, Ylen linkkitorni rakennettiin.

Pihalla Arvi Lind esitteli kuvausryhmän ja pyysi jotakuta antamaan näytteen toimittamisesta. Rönkä halusi kokeilla.

– Esiinnyin ja puhuin. Muistan, miten Arvi sanoi, että “vähän siinä oli sellaista panssarrrri kerrrrsanttia liikaa”. Kun jännitti, ärrät pyrkivät ulos terävinä.

Toimittajakoulun jälkeen Rönkä teki töitä lehdissä ja paikallisradiossa, kunnes päätyi MTV:n palvelukseen sijaisankkuriksi vuosiksi 1987–1990.

Röngällä oli 1980-luvulla ruuhkaisaa. Hän teki töitä, urheili, valmensi, perusti perheen, sai pari lasta, Oton vuonna 1987, Reetan 1989 ja yliopisto-opinnot valmiiksi. Perhe kasvoi vuonna 1997 nelivuotiaalla adoptiopoika Iljalla.

Kari Toivonen uutisstudiossa
Kun Tšernobylissa oli räjähtänyt 1986 ankkuri Kari Toivonen sai kesken lähetyksen paperin käteensä ja luki: “juuri saamamme tiedon mukaan, Tšernobylskin ydinvoimalassa on tapahtunut onnettomuus”.

Juuri tulleen tiedon mukaan Tšernobylskissa...

Vuosikymmenestä Röngälle jäi mieleen erityisesti Kekkosen taakan alta pääseminen.

– Silloin alettiin elää parlamentaarista elämää valtiosäännön mukaan, eikä presidentti määrännyt kaikesta. Samalla suuntauduttiin hiljalleen kohti länttä, kun Neuvostoliiton savijalat alkoivat murtua.

Vuonna 1986 jalat olivat vielä tukevasti paikoillaan. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus sattui 26. huhtikuuta. Pohjoismaissa mitattiin kohonneita säteilyarvoja, mutta niiden syytä ei tiedetty. Lähteeksi arveltiin Neuvostoliittoa.

Vasta kaksi päivää myöhemmin naapurin uutistoimisto TASS tiedotti, mitä oli tapahtunut.

– Tapaus paljasti jälleen Neuvostoliiton kaksi- tai kolmikerroksisen todellisuuden, peittelyn ja valehtelun.

1990-LUKU: NEUVOSTOLIITTO MURENEE

Vuosi 1990 toi Röngän Yleisradioon. Tv-uutisissa avautui “ison satraapin”, uutispäällikön paikka, johon valittiin vasta 30-vuotias Rönkä. Hän joutui tiukan paikan eteen 1994. Estonia upposi 28. syyskuuta. Silloin piti olla Röngän vapaapäivä.

Matti Rönkä
Vuonna 1992 Matti Rönkä oli vasta 33-vuotias, mutta jo iso "satraappi" Yleisradiossa. Hänet oli valittu uutispäälliköksi vuonna 1990.Pekka Sipilä / Yle

Niinpä hän luki edellisenä iltana kirjaa ja siemaili kaikessa rauhassa Johnny Walker -viskiä. Aamulla soi puhelin. Pasilasta kysytään, voisiko Rönkä sittenkin tulla vetämään päivän ja illan uutisvuorot.

– Tulin Pasilaan. Se on jäänyt minulle mieleen. Täällä oli aivan hiljaista. Ei vihelletty. Ei laulettu. Radiot eivät soineet. Tavallisesti tähän touhuun kuuluu ammatillisen etäisyyden ottaminen. Kaikesta lasketaan karkeaa leikkiä, mutta silloin oli aivan hiljaista.

Rönkä kertoo katsoneensa jokin aika sitten tuon illan pääuutislähetyksen uudelleen. Röngän mielestä se on journalistisena tuotoksena hurja.

Lähetyksessä haetaan kuvaa ja tietoa eri puolilta, ollaan läsnä ja mukana muun muassa helikoptereissa, jotka nostavat ruumiita.

– Mutta ennen kaikkea Estonia on jäänyt minulle mieleen sen hiljaisuuden takia. Se oli ensimmäinen suurkatastrofi, joka tuli niin lähelle, että siihen saattoi samastua. Kaikki olivat olleet ruotsinlaivalla ja osasivat asemoitua tilanteeseen.

Estonian pelastusvene
Estonian onnettomuus 1994 oli suurkatastrofi, joka kosketti syvältä. Kaikilla oli kokemuksia ruotsinlaivalta ja kyky samastua.

"Olemme parhaita suruviestin toimittamisessa"

Rönkä kertoo, miten Estonian kaltaiset “hirmutapahtumat” uutisoidaan. Ensin kerrotaan yksityiskohdat. Sitten siirrytään omaisiin. Seuraavaksi syyllistetään viranomaiset.

– Kun katastrofi on tarpeeksi suuri, se kulkee vajaan viikon kaavalla. Siihen kuuluu kollektiivinen surutyö, joka päättyy muistotilaisuuksiin ja yhteisiin surujuhliin.

Röngän mielestä uutisten tekijöille on helpotus, että on työkalut. Ne ovat kuin suojahaarniska, joka etäännyttää. Paradoksi on tämä:

– Silloin, kun tapahtumat ovat kauheimmillaan, työ on parhaimmillaan. Silloin tämä kone toimii sellaisena kuin se on viritetty. Kaikki muut päivät ovat harjoitusta. Meidän ammatitaitomme on sitä, että olemme parhaita suruviestin toimittamisessa.

Kuntavaalit ja europarlamenttivaalit 1996.  Pekka Haara, Jouni Siren, Matti Rönkä ja Ari Järvinen työssä.
Pekka Haara, Jouni Siren, Matti Rönkä ja Ari Järvinen tekevät kunnallisvaalien tulosohjelmaa Yleisradiossa vuonna 1996. Touko Yrttimaa / Yle

2000-LUKU: HAJAANNUS, TERRORI, SEKAVUUS

2000-luvulle tultaessa media alkoi kipuilla ja Rönkä pohtia uravalintaansa. Hän oli saanut olla hyvien aikojen päällikkö.

– Minulla oli puolensataa alaista, muutaman kymmenen miljoonan budjetti, rintamamiestalo laajennettu, oli moottoripyörä ja koira. Arvelutti, haluanko olla huonojen aikojen saneeraava pomo.

Rönkä kertoo, että Ylen käytävillä tulee päivittäin vastaan ihmisiä, jotka hän on palkannut taloon. Ketään ei ole tarvinnut erottaa.

– Samaan aikaan näköpiirissä oli se, että lindin arvit ja polttilan evat alkavat lähestyä eläkeikää ja kaivataan riittävän harmaaksi ehtineitä, uusia ankkureita. Ajattelin, että siinä olisi yksi mahdollisuus: Palaisin ruutuun.

Ja niin Rönkä teki. 2000-luvun alusta lähtien hän on ollut yksi Ylen legendaarisista ankkureista.

Matti Rönkä uutisoi ankkurin roolissa vuoden 2004 tsunamista.

2000-luvulla kypsyi myös päätös ryhtyä kirjoittamaan romaaneja. Niistä ensimmäinen, Tappajan näköinen mies, ilmestyi 2002. Sen jälkeen Viktor Kärppä -dekkareita julkaistiin parin vuoden välein. Niitä on syntynyt kaikkiaan kahdeksan, viimeisin tänä vuonna.

– Ensimmäisessä kirjassa Viktor Kärppä on kolmekymppinen, naista kaipaava kiihkeä nuori mies. Viimeisin romaani päättyy hänen 50-vuotispäiviinsä, jolloin hänellä on lukulasit ja perhe.

"Äkkiä näet, miten kone iskeytyy torniin"

2000-luku on jäänyt Röngälle mieleen kansainvälisen sekasorron aikana. Siihen liittyy myös New Yorkin terrori-isku syyskuun 11. vuonna 2001.

– CNN-kanava oli täällä useilla ihmisillä päällä. Yhtäkkiä näet, miten kone iskeytyy torniin. Meillä oli tv:ssä käynnissä suora lähetys eduskunnan istunnosta ja kynnys sen keskeyttämiseen oli suuri. Siksi kesti, ennen kuin pääsimme kanavalle. Ei kukaan käsittänyt, mistä siinä oli kysymys.

Rönkä kuvailee hämmennystä tapahtumien edessä. Käytiin sotaa New Yorkissa ilman, että sotaa oli julistettu. Iskettiin satunnaisesti ilman mitään sääntöjä.

Rönkä pitää toimittajan ammattia siitä kiitollisena, että hämmennyksenkin hetkellä työssä on sapluuna, jonka mukaan toimitaan.

– Sitä miettii, että seuraava lähetys on tuohon aikaan: Mitä uutta tietoa saamme? Kuka sen kertoo? Miten saamme lähetyksen poikkeamaan edellisestä?

WTC-isku
Iskut New Yorkin kaksoistorneihin vuonna 2001 aiheuttivat hämmennystä: sotaa käytiin ilman että sotaa oli julistettu.

2010-LUKU: VIHA, KYYNISYYS, TOIVOTTOMUUS

2010-lukua Rönkä luonnehtii vihan ja toivottomuuden vuosikymmeneksi. Aikaa määrittää väkivalta, joka on levinnyt Eurooppaan ja Suomeen.

Lista on koruton: Utoyan iskut Norjassa 2011, Charlie Hebdo -lehden toimitukseen kohdistuneet iskut 2015 Pariisissa, Nizzan isku 2016, Turun kauppatorin puukotukset 2017.

– Moni asia on yhtäläinen 1930-luvun kanssa. Mikään maailmanpalo tai suursota ei ole syntynyt ilman etnistä tai uskonnollista vastakkainasettelua – ja nyt en ota kantaa siihen, kuka on syypää – tämä on vain toteamus, että näin on.

Rönkä puhuu myös ajalle ominaisesta tahallisesta väärinymmärtämisestä, maalittamisesta ja trollaamisesta.

Rönkä oli ankkurina viime sunnuntain uutislähetyksessä, jossa kerrottiin Porvoon poliisiampumisten kiinniotoista. Sen jälkeen hän sai palautetta.

– Siinä viitattiin vitsikkäin sanankääntein, että olen mustasta miehen sukuelimestä tykkäävä vihervasemmistolainen suvakki. Se meni jo niin överiksi.

Rönkä kertoo, että säännölliset leimauskampanjat tuntuvat epäreiluilta. Ne sattuvat.

– Vaikka olisi näin vanha, monet asiat kokenut ja paatunut, se tuntuu pahalta.

Lista 2010-luvun terrori-iskuista on lohduton: Utoya 2011, Charlie Hebdo 2015, Nizza 2016, Turun kauppatori 2017.

Tiukan paikan tullen kokeillaan totuutta

Valemedioista ja valeuutisista huolimatta Rönkä luottaa journalismin tulevaisuuteen.

– Olen kasvanut anglo-amerikkalaiseen liberaaliin journalismiin, joka nojaa keskinäiseen uutiskilpailuun ja lievään konfliktitilanteeseen vallan kanssa.

Rönkä ei ole niitä kiimaisia toimittajia, jotka uskovat, että se on totuus, mitä tässä nyt kerrotaan. Hän ajattelee olevansa kuin piispa tai kardinaali, joka tietää, että jumalaa ei ole olemassa, mutta joka ajattelee, että kirkko on hyvä systeemi.

– Tiedän journalismin vajavaisuuden, mutta en keksi parempaa tapaa kertoa monipuolisesti asioista kuin keskenään kilpaileva vapaa media.

Tämä asia Rönkää korpeaa: Koskaan ei ollut yhtä paljon tarjontaa kaikkialta maailmasta yhtä helposti. Ja koskaan se ei ole kiinnostanut yhtä vähän.

– Ihmiset pääsevät vapaasti valitsemaan – ja se on ihana asia – mutta he valitsevat väärin.

Uutisankkuri on huolestunut, mutta ajattelee, että pakko on luottaa.

– Se on se vanha ohje, että tiukan paikan tullen kokeillaan totuutta. Muuta mahdollisuutta ei ole.

Matti Rönkä. Matti Röngän aamurutiineihin kuuluvat sanomalehdet ja sudoku myös isänpäivänä.
Matti Röngän mielestä jokaisen jutun kohdalla pitäisi kysyä, mikä tässä on uutinen. – Ratkaisukeskeinen journalismi on kiss my ass. Jokaisen jutun pitäisi sisältää jotain uutta ja merkittävää tietoa, eikä olla sitä, että katso kuusi vinkkiä, miten autonrenkaat vaihdetaan.Pekka Tynell / Yle

Katso myös:

Harri Palmolahden dokumentti Viiden vuosikymmenen ikkuna, joka sukeltaa journalismin ja Ylen Tv-uutisten historiaan.

Lue myös:

Kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönkä: "Jos joku sanoo olevansa hyvä isä, hän valehtelee"