Valtuutettu Abdirahim "Husu" Hussein sai postissa hirttoköyden ja uhkaavan herjausviestin – "Aivan kuin joku olisi näyttänyt minulle asetta tai puukkoa"

Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs sanoo, että uhkauksia tulee entistä enemmän valtuutetuille.

kunnanvaltuustot
Abdirahim Husu Hussein
Reeta Salminen / Yle

Helsinkiläinen SDP:n kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein kertoi keskiviikkona Twitterissä saaneensa hänelle osoitetun kirjeen, joka sisälsi hirttoköyden ja herjaavan uhkausviestin.

Hussein julkaisi päivityksensä yhteydessä kuvan kirjeen sisältämästä hirttoköydestä ja viestistä.

Hussein kertoi Ylelle valtuuston kokouksen jälkeen, että hän sai tietää hänelle osoitetusta kirjeestä heti valtuuston kokouksen alussa, kun valtuuston henkilökunta tuli kertomaan, että hänelle on postia.

– Olen järkyttynyt, en oikein saa sanoja ulos suustani. Valtuuston kokous kesti tällä kertaa tunnin ja en muista siitä oikein mitään. Muistan kun painoin itseni läsnä olevaksi, mutta en muista mistään muusta pätkääkään. Kyllä tämä [kirje] poisti minut tänään pelistä, Hussein kertoo.

– Aivan kuin joku olisi näyttänyt mulle asetta tai puukkoa, hän lisäsi.

Hussein kertoi heti kokouksen jälkeen olevansa matkalla poliisilaitokselle tekemään asiasta rikosilmoitusta.

Hän kertoo saneensa vastaavanlaisia uhkauskirjeitä valtuustoon myös aiemmin. Tämänkertainen kirje oli kuitenkin hänen mielestään sisällöltään tähän mennessä pahin.

Hussein sanoo muuttaneen salaiseksi kotiosoitteensa hänelle aiemmin sinne tulleiden uhkauskirjeiden takia.

Hussein ei kuitenkaan aio varoa jatkossa esimerkiksi julkisilla paikoilla liikkumista, vaikka uhkausten sävy näyttää pahentuneen.

– En halua antaa pelolle valtaa. Tulen toipumaan myös tästäkin uhkauksesta, ei tässä sinänsä mitään. Löydän tästä pientä lohtuakin, kun kirjettä ei lähetetty kotiini ja perheeni ei ollut se, joka olisi sen avannut.

Valtuuston puheenjohtaja: Toivottavasti poliisi saa tekijän kiinni

Heti Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen tavoitettu valtuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr.) tuomitsee jyrkästi Husseinin saamaan kirjeen.

– Tämä on erittäin huolestuttava kehitys, että poliittisissa tehtävissä toimiville ihmisille lähetetään uhkauksia. On ollut joitakin vuosia nähtävissä, että näitä tulee entistä enemmän ja erityisesti ihmisille, jotka eivät näytä kantasuomalaisilta. Myös naiset saavat enemmän uhkauksia kuin miehet. Tämä on pyrkimystä rajoittaa ihmisten osallistumista politiikkaan, ja sitä ei tule missään nimessä hyväksyä.

Kivekäs toivoo, että poliisi saa tekijän kiinni, koska suunta on erittäin vaarallinen, jos tämä jatkuu.

– Aina on ollut epäasiallisia viestejä vaalien alla, mutta viime aikoina on tullut yhä jyrkempisävyisiä uhkauksia.

Konkreettiset uhkaukset harvinaisia

Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikön viransijainen Anssi Vuosalmi kertoo, että ei pysty kommentoimaan yksittäisiä valtuutettuihin kohdistuvia uhkaustapauksia.

Hän toteaa yleisellä tasolla, että kaupungin virkamiehille ja valtuutetuille tulee nykyään "jonkin verran" uhkauksiakin sisältäviä yhteydenottoja. Konkreettisia uhkauksia tulee harvoin.

Vuosalmi painottaa, että kaupungin puolesta jokainen tapaus otetaan vakavasti ja jos tilanne edellyttää turvatoimia, ne ratkaistaan yksittäistapauksina erikseen.

– Meillä on näihin tapauksiin olemassa uhka-arviomenettely, jolla voimme poliisin kanssa katsoa yksittäisiä tapauksia ja ryhtyä sitten tarvittaviin johtopäätöksiin, Vuosalmi sanoo.

Lue lisää

Perussuomalaisia rasisteiksi syyttäneestä twiitistä syntyi kiivas keskustelu Ylen aamu-tv:ssä – katso se tästä

Poliisi tiedottaa: Abdirahim "Husu" Hussein Mohamedia ei epäillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

KSML: Perussuomalaisten kansanedustaja Jouni Kotiaho teki tutkintapyynnön rasisti-twiiteistä