Monet eläinlajit saavat uutta suojelua – Norsujen, kirahvien, saukkojen ja kilpikonnien kauppaa aletaan säädellä tiukasti

Lisää suojaa saivat myös eräät hait, rauskut ja merimakkarat.

uhanalaiset lajit
Pikkusaukkoja.
Pikkusaukkoja.Andrew Walsley / AOP

Uhanalaisten lajien kauppaa säätelevän CITES-sopimuksen kokouksessa on sovittu monien eläin- ja kasvilajien tiukemmasta suojelusta. Näihin lajeihin kuuluvien yksilöiden tai niiden osien myyminen muuttuu tiukemmin säädellyksi tai kielletään kokonaan.

CITES-sopimuksen keskeinen osa ovat liitteet, jotka säätelevät kansainvälisen kaupan rajoitusten tiukkuutta. Liite 1:een kuuluvien lajien kauppa on kielletty kokonaan, kun taas Liite 2:een kuuluvien lajien kuljettaminen maasta toiseen edellyttää kirjallista lupaa.

Liite 2 -lajeiksi kirjattiin kokouksessa muun muassa neljä uhanalaista rauskukalaa, useat hailajit ja kolme merimakkaralajia. Päätöksen avulla voidaan hillitä ylikalastusta kansainvälisillä vesillä, kertoo Suomen ympäristöministeriö.

Kaupan sääntelyyn piiriin kuuluvat jatkossa myös kirahvit, joiden kanta on laskenut Afrikassa noin 40 prosenttia noin 30 vuoden aikana. Afrikassa arvioidaan olevan nykyään enää alle 100 000 kirahvia.

Kirahviperhe Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa.
Kirahviperhe Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa.AOP

Norsujen osalta kokous päätti, että niiden siirtäminen pois luonnosta luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle kielletään. Norsunluun kauppaa aletaan valvoa entistä tarkemmin, kun valtiot alkavat raportoida norsunluun kansallisista markkinoista.

Liite 1:n piiriin liitettiin kaksi saukkolajia, joiden kannat ovat heikentyneet, kun hellyttäviä otuksia myydään lemmikkieläimiksi. Jatkossa siis pikkusaukon ja lyhytkarvasaukon kansainvälinen myynti on kokonaan kielletty.

Lyhytkarvasaukko syö kalaa.
Lyhytkarvasaukko syö kalaa.Ed Brown / AOP

Lähteet: AFP