Ylen tieto: Poliisi aikoo sallia Porvoon ampumisista epäiltyjen miesten kuvaamisen huomenna oikeudessa – median kuvausluvasta päättää tuomari

Poliisi kertoi keskiviikkona vaativansa salaista asian käsittelyä. Ylen tietojen mukaan poliisi ei aio kuitenkaan vastustaa epäiltyjen kuvaamista.

Vangitsemisoikeudenkäynti
Poliisioperaatio Porvoossa sunnuntaina 25. elokuuta.
Poliisioperaatio Porvoossa viime sunnuntaina sen jälkeen, kun kahta poliisia oli ammuttu yöllä Porvoon teollisuusalueella.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa pidetään torstaina kaksi mielenkiintoista vangitsemisoikeudenkäyntiä, kun poliisi vaatii kahta miestä vangittavaksi useista murhan yrityksistä.

Miesten epäillään ampuneen kahta poliisia Porvoossa sunnuntain vastaisena yönä ja pakomatkallaan sunnuntai-iltana.

Keskusrikospoliisi tiedotti tänään, että poliisi tulee vaatimaan torstain vangitsemisistuntoja salaiseksi.

Ylen poliisilähteestä saaman tiedon mukaan poliisi ei kuitenkaan aio estää kuvaajien pääsyä oikeussaliin.

Se ei ole vielä tiedossa, aikovatko epäillyt vastustaa kuvaajien pääsyä saliin.

Päätöksen kuvausluvasta tekee Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari huomenna aamulla.

Vangitsemisoikeudenkäyntien alussa kuvaajat pääsevät toisinaan saliin, mutta eivät aina.

Jos käräjätuomari sallii torstaina kuvaamisen salissa, Porvoon ampumisista epäillyt joutuvat kuvaajien piirittämäksi.

Tällöin tiedotusvälineiden kuvaajat voivat ottaa pienen ajan kuvia oikeussalissa ennen kuin varsinainen vangitsemisistunto alkaa.

Vantaan oikeustalolla vangitsemisistunnot pidetään huomenna kello 13 ja 14.

Ylen tietojen mukaan epäillyt ovat tulossa henkilökohtaisesti vangitsemisistuntoihin. Heillä olisi mahdollisuus halutessaan osallistua istuntoon myös videoyhteyden avulla.

Yle seuraa vangitsemisistuntoja torstaina Vantaan oikeustalolla. Tästä linkistä pääset katsomaan Ylen suoraa lähetystä oikeustalolta.

Lue lisää:

Missä Porvoon epäillyt liikkuivat sunnuntaina? Näin poliisi kommentoi pakomatkaa – tässä kolme kiinnostavaa kysymystä ampumistapauksesta

Pikkurikollinen, entinen vapaaottelija ja treenattu tyyppi – Nämä 5 asiaa tiedämme Porvoon epäillyistä ampujista

Poliisi on kuullut ampumisista epäiltyjä miehiä, "Hyvin on pärjätty puolin ja toisin" – Ylen tieto: Poliisipartio ei ehtinyt käyttää asetta

Ylen tieto: Porvoon epäillyt ampujat puhuvat suomea – Lehtitiedot: epäillyt ovat veljeksiä ja asuneet Suomessa