Italian Demokraattinen puolue ja Viiden tähden liike pääsivät sopimukseen – hallitus syntymässä

Presidentti Mattarella kutsui Giuseppe Conten luokseen. Tapaaminen on tänään aamulla kello 10.30 Suomen aikaa.

Italian politiikka
Italian presidentti Sergio Mattarella ja Demokraattisen puolueen puheenjohtaja Nicola Zingaretti.
Italian presidentti Sergio Mattarella (vasemmalla) ja Demokraattisen puolueen puheenjohtaja Nicola Zingaretti.Paolo Giandotti /Quirinale / EPA

Italian hallituksen muodostaminen etenee. Presidentti Sergio Mattarella on kutsunut Viiden tähden liikkeen tukeman pääministeriehdokkaan Giuseppe Conten luokseen tänä aamuna kello 10.30 Suomen aikaa. Hänen oletetaan nimittävän Conten hallituksen muodostajaksi.

Italian oppositiossa olevan Demokraattisen puolueen puheenjohtaja Nicola Zingaretti tapasi presidentti Mattarellan eilen. Zingaretti kertoi presidentille, että puolue on valmis muodostamaan hallituksen Viiden tähden liikkeen kanssa.

Demokraattinen puolue hyväksyy pääministeriksi edellistä hallitusta johtaneen Giuseppe Conten, joka on myös Viiden tähden liikkeen ehdokas tehtävään.

Myöhemmin illalla Viiden tähden liikkeen johtaja Luigi di Maio ilmoitti, että myös he ovat valmiit hallitukseen Demokraattisen puolueen kanssa. Asiasta kertoi muiden muassa Corriere della Sera -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Keskusta-vasemmistolainen Demokraattinen puolue ja populistinen Viiden tähden liike ovat aiemmin olleet poliittisesti varsin eri linjoilla. Puolueet ovat nyt löytäneet toisensa, kun Viiden tähden liikkeen ja oikeistolaisen ja maahanmuuttovastaisen Lega-puolueen hallitus kaatui aiemmin elokuussa.

Jos neuvottelut etenevät odotetusti, presidentti Mattarella voi asettaa Conten tänä iltana tai viimeistään torstaiaamuna hallitustunnustelijaksi.

Conte oli kompromissiehdokas edellisen hallituksen pääministeriksi. Conte on taustaltaan lakimies, eikä hänellä ole puolueen jäsenkirjaa. Hän päätti edellisen hallitusyhteistyön loppumisesta jouduttuaan riitoihin Lega-puolueen kanssa.

Jos nyt käynnissä olevat hallitusneuvottelut onnistuvat, maa välttäisi ennenaikaiset parlamenttivaalit, joissa oikeistolaisen Legan odotettiin saavan suurvoiton.

Markkinoilla hallitustunnustelujen eteneminen herätti toiveikkuutta ja Italian korot lähtivät laskuun. Markkinoilla pelättiin erityisesti sitä, että jos Lega pääsisi hallitsevaan asemaan seuraavassa hallituksessa, se voisi tuhlailevalla talouspolitiikallaan ajaa maan välirikkoon EU:n kanssa.

Jos hallitusneuvottelijat pääsevät yhteisymmärrykseen, Viiden tähden liike alistaa neuvottelutuloksen, eli hallitusyhteistyön Demokraattisen puolueen kanssa jäsenäänestykseen. Puolueen linjaan kuuluu suoran demokratian edistäminen.

Viiden tähden liike palasi neuvottelupöytään – kertoivat Conten kelvanneen demokraateille

Lähteet: Reuters, AFP