KHO hylkäsi valitukset Olkiluodon kolmosreaktorin käyttöluvasta

Osakaskunnat vaativat luvan kumoamista muun muassa turvallisuussyistä.

Olkiluodon ydinvoimalaitos
Olkiluodon ydinvoimalayksiköt 1, 2 ja 3 (vas.) kuvattuna Eurajoella toukokuussa 2018.
Olkiluodon ydinvoimalayksiköt 1, 2 ja 3 (vas.) kuvattuna Eurajoella toukokuussa 2018. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt valitukset Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin käyttöluvasta.

Valtioneuvosto myönsi maaliskuussa kolmosreaktorille käyttöluvan vuoden 2038 loppuun asti. Päätöksestä valittivat voimalaitosalueen saari- ja vesialueita omistavat osakaskunnat.

Osakaskunnat perustelivat valitustaan muun muassa sillä, ettei kolmosreaktori niiden mielestä täytä turvallisuusmääräyksiä. Niiden mielestä Teollisuuden Voimalla (TVO) ei myöskään ole vaadittua määräysvaltaa vesialueisiin Olkiluodon ympärillä.

Työ- ja elinkeinoministeriön lausunnon mukaan alueiden omistussuhteissa ei ole epäselvyyksiä. Sen mukaan TVO omistaa voimalaitosalueen maa-alueet ja sen välittömässä läheisyydessä olevat vesialueet. Muutamille osakaskuntien omistamille maa-alueille TVO:lle on myönnetty pysyvä käyttöoikeus, josta osakaskunnille maksetaan korvausta.

KHO:n mukaan osakaskunnat eivät valituksessaan esittäneet mitään sellaista turvallisuuteen tai muihinkaan seikkoihin liittyvää, jonka vuoksi valtioneuvoston päätöstä olisi pidettävä lainvastaisena. Näin ollen KHO hylkäsi valituksen.

TVO kertoi viime kuussa, että kolmosreaktorin säännöllisen sähköntuotannon on määrä alkaa ensi vuoden heinäkuussa. Aiemman aikataulun mukaan säännöllisen sähköntuotannon oli määrä alkaa ensi tammikuussa. Syynä aikataulumuutokseen oli alkuvuonna tehdyn laajan huoltoseisokin viivästyminen.

Alun perin kolmosreaktorin piti valmistua jo vuonna 2009, mutta voimalayksikön rakentaminen on viivästynyt lukuisia kertoja.