Euroopan neuvoston tarkastusryhmältä tiukkoja ehdotuksia, jotta naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa saataisiin loppumaan

Asiantuntijaryhmä haluaa Suomen myös parantavan maahanmuuttajanaisten suojelua.

Ulkomaat
nainen pää alaspäin
Nainen pää painuneena.AOP

Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmä on laatinut arvion, kuinka hyvin Suomessa torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa.

GREVIO-ryhmä (siirryt toiseen palveluun) (Group of Experts on Action against Violence against Women and Domestic Violence) esittää monia muutoksia Suomen käytäntöihin, jotta väkivallan uhrit saisivat viranomaisilta tarvitsemansa avun sekä suojaa, jotta väkivalta ei jatkuisi.

Ehkä voimakkain vaatimus koskee tapauksia, joissa lapset ovat joutuneet näkemään yhden vanhempansa toiseen vanhempaan kohdistamaa väkivaltaa.

Asiantuntijat vaativat, että lasten traumaattiset kokemukset otetaan vahvasti huomioon, kun arvioidaan väkivaltaisen vanhemman oikeutta lapsen huoltajuuteen tai tapaamisoikeuteen.

Heidän mukaansa tapaamisoikeutta ei välttämättä voida toteuttaa edes valvotuissa olosuhteissa.

Monet tekijät heikentävät Suomessa myös lähestymiskieltojen tehoa, GREVIO toteaa.

Rikoslain seksuaalirikoksia koskevaan lukuun GREVIO esittää muutosta, jossa kaikki ilman molempien osapuolten suostumusta tapahtuvat seksuaaliset teot tuomittaisiin rikoksiksi. Ruotsissa kyseinen säännös on jo voimassa.

Ruotsin korkein oikeus antoi ensimmäisen tuomion tuottamuksellisesta raiskauksesta – tekijä vetosi "hiljaiseen suostumukseen"

Ulkomaalaisten kohteluun paljon muutoksia

Asiantuntijaryhmä esittää paljon muutoksia myös ulkomaalaisia koskeviin käytäntöihin ja lakeihin.

Se kehottaa Suomea harkitsemaan avioliittoon pakottamisen kriminalisointia. Rikokseksi luokiteltaisiin myös tapaukset, joissa henkilö houkutellaan toiseen maahan, jossa tämä pakotetaan avioliittoon.

Asiantuntijat kannustavat Suomea myös kriminalisoimaan tyttöjen ympärileikkaukset, eli sukuelinten silpomisen. Rikoksia olisivat itse silpomisen lisäksi muun muassa siihen yllyttäminen ja tekijän rekrytoiminen. Nykyään poliisi tutkii sukuelinten silpomista törkeänä pahoinpitelynä.

Huolta herättävät myös tapaukset, joissa ulkomaalaisen naisen oleskelulupa Suomessa perustuu hänen miehensä lupaan. Jos mies on väkivaltainen, nainen on joissakin tapauksissa sietänyt huonoa kohtelua, koska on pelännyt menettävänsä oleskelulupansa ja pahimmassa tapauksessa jopa lapsensa, jos eroaa miehestään.

Suomen ulkomaalaislaki mahdollistaa sen, että nainen voi saada oleskeluluvan itsenäisesti, mutta GREVIOn mukaan mahdollisuutta ei ole hyödynnetty riittävästi. Viranomaisten olisi kerrottava maahan saapuville naisille heidän oikeuksistaan.

Maahanmuuttoviraston kyltti.
Maahanmuuttoviraston kyltti.Petteri Sopanen / Yle

Lopuksi GREVIO kehottaa Suomea muuttamaan rikoslain 54 pykälää. Se käsittelee oleskeluluvan pidentämistä tapauksissa, joissa henkilön tilanne on "erityisen vaikea puolison häneen tai hänen lapseensa kohdistaman väkivallan tai hyväksikäytön vuoksi ja luvan epääminen olisi olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta".

GREVIOn mukaan uhrin on nykyään oleskeluluvan pidentämiseksi todistettava, että väkivaltaa on tapahtunut. Todisteeksi vaaditaan esimerkiksi tekijälle määrätty rikostuomio. GREVIOn mukaan vaatimus on kohtuuton.

Suomessa tehty paljon hyviä asioita

GREVIO-ryhmä on pannut merkille, että Suomessa pyrkimyksellä sukupuolten tasa-arvoon on pitkä historia, ja pyrkimys on nähtävissä monissa viranomaisten toimintasuunnitelmissa ja asiakirjoissa.

Ryhmä on tyytyväinen siihen, että Suomeen on perustettu tukikeskuksia seksuaalisen väkivallan uhreille. Perheväkivallan uhreille on tarjolla turvataloja, jotka ovat auki kaikille turvaa tarvitseville riippumatta heidän kansalaisuudestaan tai maassaolo-oikeudestaan.

Suomessa on kauan ollut vallalla ajatus, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia toimijoita. Tämä sukupuolineutraali ajattelutapa on saattanut joissakin tapauksissa johtaa siihen, että naisten erityisongelmat, kuten perheväkivalta, ovat saattaneet jäädä turhan vähälle huomiolle, asiantuntijat pohtivat.

GREVIO esittää parannusta poliisien ja syyttäjien koulutukseen. Siinä ei ryhmän mielestä tarpeeksi painoteta, että naisiin kohdistuvaan ja perheväkivaltaan on puututtava aina.

Viranomaisten koulutuksessa ei myöskään huomioida riittävästi niitä väkivallan muotoja, jotka ovat vaikeammin todennettava. Näitä ovat esimerkiksi vainoaminen, pakkoavioliitot, sukuelinten silpominen ja kunniaväkivalta.

GREVIOn mukaan naispuolisten poliisien määrää pitää Suomessa lisätä, jotta naisten oikeus tulla samaa sukupuolta olevien poliisien kuulustelemiksi toteutuu.

Suomen hallitus vastaa

Suomen hallitus sanoo huomioivansa raportin tulokset ja tutkivansa ne tarkasti.

Hallitus toteaa, että jo uudessa hallitusohjelmassa on sovittu, että turvakotien määrä nostetaan Istanbulin sopimuksen edellyttämälle tasolle.

Hallitus on myös sopinut parantavansa turvapaikan hakijoiden laillista asemaa parantamalla tulkkien saatavuutta turvapaikkahakemusten yhteydessä.

Musliminainen työntää lastenvaunuja uudistetussa kauppakeskus Itiksessä Helsingissä.
Musliminainen työntää lastenvaunuja uudistetussa kauppakeskus Itiksessä Helsingissä.Milla Takala / Lehtikuva

Suomeen on myös perusteilla naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan virka.

Hallitus muistuttaa, että myös miehiin kohdistuvaa väkivaltaa on pyrittävä ehkäisemään kaikin keinoin.

GREVIOn tarkastus perustui Suomessa vuonna 2015 voimaan tulleeseen Istanbulin sopimukseen (siirryt toiseen palveluun), jolla pyritään ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Tarkastajat saivat materiaalia Suomen viranomaisilta ja kansalaisjärjestöiltä. He myös vierailivat Suomessa viiden päivän ajan.