1. yle.fi
  2. Uutiset

Humppila tekee alijäämää – omaisuuden myyntiä harkitaan

Pieni kunta harkitsee omaisuutensa myymistä.

Humppila
Kauppakeskus Humppilan Lasin Humppila-kyltti
Kaisa Hynynen / Yle

Pienen Humppilan paini talouden kuntoon saamiseksi on tänä vuonna kovaa. Noin 2 200 asukkaan kunnassa povataan tälle vuodelle lähes 700 000 euron alijäämää, kun edellisen tilikauden alijäämä oli vajaat 300 000 euroa.

Humppila harkitsee omaisuutensa myyntiä ja suunnittelee esimerkiksi metsähakkuita.

Humppilaa rasittavat nyt etenkin verotulojen ennakoitua pienempi kertymä ja valtionosuuksien leikkaukset. Myös sote-menot painavat. Esimerkiksi toissavuonna sotemenot asukasta kohden olivat Humppilassa noin 500 euroa suuremmat kuin maassa keskimäärin.

Viime vuonna Humppilaa auttoi taloudellisesti suhteellisen suuri testamenttilahjoitus.

Lue seuraavaksi