MotoGP-kisojen varmistuminen Suomeen aiheutti valtavan varauspiikin: "Kaikki myydään loppuun"

Uudella Kymi Ringin moottoriradalla Iitissä on määrä ajaa ratamoottoripyöräilyn MotoGP-osakilpailu 12. heinäkuuta 2020. Kisoihin odotetaan jopa 100 000 vierasta.

MotoGP
Yleisöä Kymi Ringin rinnekatsomossa
MotoGP:n oikeuksia hallitseva Dorna Sports odottaa ensi vuoden kisaan 100 000 katsojaa. Kuva Kymi Ringin testiajojen rinnekatsomosta elokuun puolivälistä.Antti-Jussi Korhonen

Ensi vuonna Kymi Ringillä ajettavan MotoGP-kilpailun ajankohdan varmistuminen on aiheuttanut kuhinaa hotellien varaussivustoilla.

Esimerkiksi Kouvolan Sokos-hotelli Vaakuna on varattu loppuun ensi kesän MotoGP-kisojen ajaksi, ja Kotkan Seurahuoneella on jäljellä enää vain muutamia majoituspaikkoja.

Kouvolan Vaakunan majoituskapasiteetti on noin 350 henkeä. Kotkan Seurahuoneen kapasiteetti on noin 380 henkeä.

Myös Scandicilta vahvistetaan, että Kouvolan hotellin varauksissa on näkynyt selvä piikki. Hotellin nettisivustolta ei tällä hetkellä pysty enää varaamaan huonetta osakilpailuviikonlopulle.

Mika Kallio valmiina kiertämään radan moottoripyörällä
Mika Kallio oli testaamassa Kymi Ring -rataa 16.8.2019. Isak Kullman / Red Bull Content Pool

Kymenlaaksossa Iitissä sijaitseva Kymi Ring on Suomen ensimmäinen täysimittainen moottorirata, jolla luokituksen mukaan voitaisiin ajaa jopa Formula 1 -kilpailuja. Kymi Ringiltä on Kouvolaan matkaa noin 15 kilometrä ja Kotkaan noin 65 kilometriä.

Ensimmäiset testiajot radalla ajettiin pari viikkoa sitten. Tuolloin radalla oli myös itävaltalaisen KTM-tehdastiimin virallinen testikuljettaja Mika Kallio.

Kaikki myydään loppuun

Kansainvälinen moottotoripyöräurheilun kattojärjestö FIM julkaisi keskiviikkona alustavan MotoGP-kisakalenterin vuodelle 2020. Siinä vahvistettiin, että Kymi Ringin osakilpailu on suunniteltu ajettavaksi sunnuntaina 12. heinäkuuta 2020.

Iitissä asuu reilut 6 500 asukasta, joten ihmismäärä moninkertaistuu kisojen ajaksi.

Kymen Seudun Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemusalan toimialajohtaja Mikko Virtanen kertoo, että Vaakunassa suurin osa majoitusvarauksen tehneistä on tallien ja kisaorganisaation henkilökuntaa.

Virtanen arvioi, että varauspiikki näkyy myös Lahden ja pääkaupunkiseudun hotelleissa.

– Uskon että kapasiteetti täyttyy pääkaupunkiseudulla ainakin Vantaan hotelleissa. Sieltä on hyvä yhteys Lahden tielle ja Kymi Ringille. Näen, että sielläkin ollaan samassa tilanteessa kuin täällä. Huoneet tullaan myymään loppuun, ellei ole jo mennyt, Virtanen sanoo.

MotoGP-pyörä Kymi Ringin radalla.
MotoGP:n kaksipäiväisiä testiajoja oli seuraamassa 8000 ihmistä.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Anjalankosken vanhaan kaupungintaloon perustetussa Riverman Center -hostellista majoituspaikkoja oli keskiviikkoiltaan mennessä varattu 20. Hostelli pystyy majoittamaan noin 100 ihmistä.

– Seuraavaksi alamme suunnittelemaan MotoGP-vieraille muita oheispalveluja, kuten kyydityksiä rata-alueelle, majoituksesta vastaava Sole Huotari kertoo.

Ratayhtiö suunnittelee majoitusaluetta

Järjestäjät odottavat ensi kesän MotoGP-kisoihin jopa 100 000 vierasta, mikä takaa asiakkaita kaikille lähialueen majoitusliikkeille. Niihin kaikki eivät kuitenkaan mahdu.

Kymi Ringin ratayhtiöstä kerrotaan, että rata-alueen tuntumaan onkin suunnitteilla noin 15 hehtaarin tilapäinen leirintäalue kilpailuviikonloppua varten.

Leirintäalueen suunnitellaan soveltuvan sekä teltta- että asuntoautovieraille.

– Yksityiskohtainen suunnittelu on paraikaa käynnissä. Sen kuinka paljon alueelle saa majoittaa, tulevat päättämään terveys- ja pelastusviranomaiset, Kymi Ringin ratajohtaja Timo Pohjola sanoo.

Pohjola kertoo, että lisäksi moni maanomistaja radan ympärillä on kiinnostunut järjestämään leirintäalueita MotoGP:n tapahtumavieraille.

Katsojat seuvaaravat sateenvarjojen alla Kymi Ringin testiajoa
Sateinen sää kiusasi katsojia MotoGP:n testiajojen ensimmäisenä päivänä. Suurin osa paikalle saapuneista seurasi testiajoja Kymi Ringin rinnekatsomosta.Pyry Sarkiola / Yle

Uusille hotelleille markkinaa

MotoGP-tapahtumasta vastaavan Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki arvioi, että MotoGP-vieraat majoittuvat laajalle alueelle.

– Hotelleihin tämä aiheuttaa varmasti positiivisia vaikutuksia sadan kilometrin säteellä Kymi Ringistä, Mäki uskoo.

Mäki arvioi, että majoituskapasiteetti on Lahden ja Kouvolan alueella tällä hetkellä alle 10 000 petipaikkaa.

– Uusille hotellitoimijoille löytyy alueella markkinaa, Mäki toteaa.

Ensi vuonna Lahti Events vastaa MotoGP-kisan lipunmyynnistä ja yleisöpalveluista. Toimitusjohtaja Mäki ei kertonut vielä, milloin MotoGP-kisan lippujen on määrä tulla myyntiin.

Yleisölle tarkoitetut kaikki katsomorakenteet tulevat olemaan väliaikaisia ensi vuoden MotoGP-kisassa.