Brasilia kieltää kaskeamisen Amazoniassa 60 päiväksi sademetsäpalojen hillitsemiseksi

Amazonin alueen maat suunnittelevat hätäkokousta ensi kuuksi.

Amazonin sademetsä
Jamanximin suojeltu alue ja kansallispuisto kuvattuna Paran osavaltiossa Brasiliassa 23. elokuuta.
Jamanximin suojeltu alue ja kansallispuisto kuvattuna Paran osavaltiossa Brasiliassa 23. elokuuta. Victor Moriyama / Greenpeace / AFP

Brasilia on kieltänyt 60 päivän ajaksi lähes kaiken kaskeamisen Amazoniassa viljely- ja laidunmaan raivaamiseksi sademetsään. Presidentti Jair Bolsonaron allekirjoittama asetus astui voimaan torstaina.

Sademetsien palot ovat olleet lukuisimmat sitten vuoden 2010. Viranomaisten mukaan alkuviikolla syttyi yli tuhat uutta paloa, mikö nosti tilastoihin kirjattujen palojen määrän tänä vuonna 83 329:een.

Palot maailman suurimmalla sademetsävyöhykkeellä ovat aiheuttaneet diplomaattisen kärhämän Brasilian ja Euroopan maiden välille. Kiista on uhannut jopa EU:n ja Latinalaisen Amerikan maiden kauppasopimusta.

Kaskeamiskielto kattaa kuivan kauden, jonka aikana suurin osa paloista sytytetään.

Paloja riehuu myös naapurimaassa Boliviassa, missä presidentti Evo Morales ja hänen kilpakumppaninsa tulevissa presidentinvaaleissa ovat keskeyttäneet kampanjointinsa avustaakseen palojen torjunnassa.

Brasilia asettui keskiviikkona tukemaan Perun ja Kolumbian esitystä, että Amazonin alueen maat järjestäisivät syyskuussa hätäkokouksen. Sen tarkoituksena oli löytää yhteinen strategia sademetsäalueen suojeluun.

Lue myös:

Afrikassa on enemmän maastopaloja kuin Amazoniassa – Paloja ei voi suoraan verrata toisiinsa

Lähteet: AFP, AP