Trumpin hallinnon pelätään vetävän pois Yhdysvaltojen sotilaallisen tuen Ukrainalta

Politico-lehden lähteen mukaan Trump olisi puhunut turvallisuusneuvonantajilleen satojen miljoonien tuen syynäämisestä.

Presidentti Trumpin hallinto
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump G7-kokouksessa 26. elokuuta Ranskassa.
Ian Langsdon / EPA

Yhdysvaltojen hallinto on mahdollisesti pohtimassa 250 miljoonan dollarin tuen poistamista Ukrainalta, kertoo Politico-lehti. (siirryt toiseen palveluun) Lehden mukaan Yhdysvaltojen tuki on pitänyt Venäjän loitolla Ukrainasta.

Presidentti Donald Trump on lehden tietojen mukaan ehdottanut turvallisuusneuvonantajien tarkastelevan, miten Ukraina on käyttänyt Yhdysvaltojen rahoitusta.

Asiasta uutisoi myös CNN (siirryt toiseen palveluun). Sen mukaan useat lähteet ovat kertoneet presidentti Trumpin ehdottaneen asiaa. Trumpin ei kuitenkaan tiedetä aikovan todellisuudessa toteuttaa miljoonien tuen lopettamista.

Ukraina-rahoituksen vähentämistä pelätään myös siksi, että Trump on Politicon mukaan toistuvasti vähätellyt Venäjän roolia Ukrainan konfliktissa.

Lisäksi Trump kannatti viime viikolla sitä, että Venäjä kutsuttaisiin takaisin G7-ryhmään. Venäjä sai potkut silloisesta G8-ryhmästä Krimin valtauksen takia vuonna 2014.

Yhdysvaltain edustajainhuoneessa on sekä republikaaneja että demokraatteja, jotka ovat vaatineet tuen lisäämistä Ukrainalle Venäjän vuoksi.

Yhdysvaltain tukea Ukrainalle on pidetty asiana, jolla osoitetaan Venäjälle jonkinlaista vastarintaa. Trumpin hallinto esimerkiksi hyväksyi vuonna 2017 aseiden myynnin Ukrainaan, mikä oli muutos edellisen presidentin Barack Obaman politiikkaan.

Politicon mukaan rahojen läpikäyminen saattaa liittyä laajempaan Yhdysvaltojen antamien kehitysrahojen tarkasteluun ja mahdolliseen vähentämiseen.

Trumpin on määrä tavata Ukrainan uusi presidentti Volodymyr Zelenskyi tällä viikolla Varsovassa (siirryt toiseen palveluun). Puolassa on juhlallisuuksia toisen maailman sodan puhkeamisen 80-vuotispäivänä.

Myös Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee virallisen vierailun Ukrainaan syyskuun puolessa välissä. Niinistö tapaaZelenskyin Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa.

Lue lisää:

Ukrainan pääministeri nousi presidentin lähipiiristä– Oleksi Hontšaruk on 35-vuotias juristi