Sateenvarjoliikkeen keulahahmona tunnetuksi tullut aktivisti Joshua Wong pidätettiin lyhyesti Hongkongissa

Lauantaiksi suunniteltu, viranomaisten kieltämä mielenosoitus on peruttu.

Hongkong
Demokratia-aktivisti Joshua Wong puhui Wanchain poliisiaseman edustalla Hongkongissa 21. kesäkuuta 2019.
Demokratia-aktivisti Joshua Wong puhui Wanchain poliisiaseman edustalla Hongkongissa 21. kesäkuuta 2019. Jerome Favre / EPA

Hongkongilainen aktivisti Joshua Wong pidätettiin perjantaina lyhyeksi aikaa mielenosoitusviikonlopun alla.

Wongin puolue Demosisto kertoi Twitterissä, että Wong työnnettiin yhtäkkiä yksityiseen pikkubussiin kadulla ja hänet vietiin pääpoliisiasemalle.

Hongkongin poliisi vapautti Wongin päivällä takuita vastaan.

Wong nousi vuonna 2014 demokratiaa vaatineen Sateenvarjoliikkeen kärkihahmoksi. Hän oli jo aiemmin tänä kesänä vankilassa viiden viikon ajan oikeuden halventamisesta ja vapautui kesäkuussa.

Wongin ohella kaksi muutakin demokratia-aktivistia pidätettiin. He ovat Demosisto-puolueen jäsen Agnes Chow ja Hongkongin itsenäisyyttä vaativan, kielletyn Hongkongin kansallispuolueen perustaja Andy Chan. Myös Chow vapautettiin myöhemmin perjantaina takuita vastaan.

Pidätykset tapahtuivat ennen lauantaiksi suunniteltua demokratiamielenosoitusta, jonka poliisi on kieltänyt etukäteen.

Mielenosoituksen järjestäjät kertoivat myöhemmin, että lauantain protesti on peruttu. On kuitenkin mahdollista, että mielenosoittajia kerääntyy luvattomaan mielenosoitukseen.

Demokratiaa vaativat mielenosoitukset ovat jatkuneet Hongkongissa kesäkuun puolivälistä lähtien. Niiden aikana on pidätetty lähes 900 ihmistä.

Tästä voit kuunnella Maailmanpoliitiikan arkipäivää -ohjelman, jossa Mika Mäkeläinen tapasi Joshua Wongin Hongkongissa.

Korjaus klo 12.37: Korjattu Agnes Chow'n nimi. Jutussa luki aiemmin virheellisesti Agnes Chan.

Lisää aiheesta:

Hongkongissa aktivisti Wong vapaaksi – Vaati heti Hongkongin Kiina-mielistä johtajaa eroamaan

Yle Hongkongissa: Nuori opiskelija on valmis puolustautumaan poliisia vastaan vaikka voimakeinoin – Suurmielenosoitus sateessa sujui silti rauhallisesti

Yle Hongkongissa: Opettajat osoittavat mieltään – "Älkää ampuko oppilaitamme"

Lähteet: Reuters, AFP, AP