Matkakeskuksen odotustilojen aukioloaikoja pidennettiin Kajaanissa

Matkakeskus on auki arkisin iltakuuteen.

joukkoliikenne
Matkakeskuksen pihalla on junaa ja linja-autoa odottavia ihmisiä.
Kajaanin matkakeskus avattiin bussiliikenteen käyttöön elokuun alussa. (Arkistokuva)Tiia Korhonen / Yle

Kajaanin uuden matkakeskuksen odotustilojen aukioloja on pidennetty.

Aiemmin vanhan asemarakennuksen sisällä sijaitsevat odotustilat olivat auki arkisin 5.30 - 15.30. Nyt aukioloa on pidennetty arkisin ja arkipyhinä iltakuuteen saakka. Viikonloppuna odotustilat ovat auki 8.30 - 15.30.

Kajaanin kaupungin henkilöliikenteen asiantuntija Tiina Rusasen mukaan kaupugille ei ole tullut palautetta odotustilojen aukioloaikojen suppeudesta. Päätös aukioloaikojen laajentamisesta on tehty jo ennen bussiliikenteen siirtämistä matkakeskukselle.

Rusasen mukaan kaupunki venytti aukioloja nimenomaan bussiliikennettä käyttävien tarpeiden mukaan.

– Vuokraamme odotustiloja yhdessä VR:n kanssa, ja siellä ei ilmeisesti ainakaan vielä ole nähty tarvetta lisätä aukioloja junaliikenteen matkustajia silmälläpitäen, Rusanen sanoo.

Rusanen myöntää, että pidemmällekin aukiololle olisi tarvetta.

– On totta, ettei aukiolot ole vielä aivan riittävät. Kyse on vanhasta rakennuksesta, jossa ei ole paikalla henkilökuntaa, joten on vähän arveluttavaa pitää tiloja auki kovin myöhään. Siinä tapauksessa pitäisi lisätä vartiointia tai muuten kontrolloida tilannetta, Rusanen sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)