Ahdistusta, masennusta ja väkivallan pelkoa – läheisetkin kärsivät päihderiippuvuudesta

Päihderiippuvaisten läheisille ollaan perustamassa tukiryhmää Kajaaniin.

päihderiippuvuus
Ruisku lusikan päällä.
Matti Myller / Yle

Irti Huumeista ry on lähtenyt ajamaan läheisryhmän perustamista Kajaaniin jo vuosi sitten. Tänä viikonloppuna Kajaanissa koulutetaan uusia läheistyöntekijöitä ja läheisten tukiryhmä perustetaan viimeistään vuoden vaihteen jälkeen.

– Kajaani valittiin yhdeksi läheistyöpaikkakunnaksi saamiemme yhteydenottojen perusteella. Tarve on ilmeinen. Asiakasyhteydenottoja tulee paljon Kajaanista ja sen ympäristöstä Irti Huumeista -puhelimeen ja chatiin, Irti huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka kertoo.

Kajaanissa on aiemmin toiminut päihderiippuvaisten tukiryhmä, mutta siitä on aikaa. Tukiryhmä on tarpeen, sillä vaikka itse ei kärsisikään riippuvuudesta, voi silti joutua kärsimään sen tuomista ongelmista.

– Läheiset kamppailevat hyvin samankaltaisten arjen haasteiden kanssa kuin huumeriippuvaiset. Näitä ovat esimerkiksi ahdistus, masennus, unettomuus, väkivallan pelko ja taloushuolet, Vainikka sanoo.

Huumeiden käytön runsaudesta Kajaanissa on myös tieteellisiä todisteita. THLn tuoreimman tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) Kajaanin jätevesissä on saman verran jäämiä huumeista kuin esimerkiksi Oulussa, joka on kuitenkin suurempi kaupunki.

Eniten Kajaanin jätevesissä on jäämiä amfetamiinista.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)