Ebola kylvää jälleen kuolemaa Kongossa – viruksen leviämisen estäminen hankalaa

Ebola-viruksen aiheuttamaan verenvuotokuumeeseen on kuollut vuoden aikana jo 2 000 ihmistä.

tartuntataudit
Kuvassa puetaan suojavarusteita hoitajan päälle Benin kaupungissa.
Verenvuotokuume ebolaan on kuollut jo 2 000 ihmistä Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa. Hugh Kinsella Cinningham / EPA

Viranomaistietojen mukaan ebolaan on sairastunut yhteensä 3 000 ihmistä vuodessa. Tartunnan saaneista yli 2 000 on kuollut.

Edellisen vakavamman epidemian aikana vuosina 2013-2016 kuolonuhreja Länsi-Afrikassa oli vielä tätäkin enemmän, yhteensä 11 300. Sairastuneita oli 28 000.

Ebolaa vastaan on kehitetty rokotetta ja erilaisia hoitoja, mutta taudin leviämistä ei ole kyetty riittävän tehokkaasti estämään.

Punaisen Ristin mukaan hoitojen tehoamista haittaavat epäluottamus niitä sekä terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan.

Lisäksi varsinkin niillä seuduilla, joilla valtaa pitävät puolisotilaalliset ryhmät, taudin leviämisen estäminen on erittäin vaikeaa.

Myös Kongon naapurissa, Ugandassa on yksi kuollut Ebolaan. Kyseessä oli 9-vuotias tyttö ja kotoisin Kongosta.

Ebola-virus aiheuttaa verenvuotokuumeen ja tartunnan saaneista keskimäärin puolet menehtyy, kertoo THL verkkosivuillaan. Virus leviää usein lepakoiden välityksellä.

Ebolaa esiintyy epidemioina erityisesti trooppisten sademetsien lähialueilla Afrikassa.

Lähteet: Reuters