Janne Saarikiven kolumni: Valeuutisia vastustetaan mediassa ja politiikassa, mutta samaan aikaan niiden luomista opetetaan arvostettuna taitona kauppakoulussa

Poliitikot puistelevat päätään valeuutisille, mutta arvostavat valehtelun ja propagandan ammattilaisia, joita kutsutaan konsulteiksi ja markkinoijiksi, pohtii Janne Saarikivi.

markkinointiviestintä
Janne Saarikivi
Petteri Sopanen / Yle

Kesällä tulee juotua olutta. Samalla voi lukea niiden etiketeissa olevia tietoja, esimerkiksi tällaisia: Lapin kulta, valmistettu Lahdessa. Aura olut, ensimmäiset pullot valmistuivat Turun Linnankadulla vuonna 1885, valmistettu Lahdessa. Karhu Olut, siinähän luki ennen Porin olut, valmistettu Keravalla.

Niin sanottu lappilainen ja turkulainen olut valmistetaan Lahdessa samassa tehtaassa, mutta etiketeissä ei kerrota yhtään mitään lahtelaisuudesta.

Tämä olueiden valealkuperä tuli mieleeni, kun luin jotakin tyypillistä kirjoitusta, jossa kerrottiin huolestuneesti valeuutisista.

Valeuutinenhan on käsite, joka on paljolti korvannut huolen sananvapaudesta. Joskus menneisyydessä oltiin huolissaan kaikkien mahdollisuudesta ilmaista mielipiteitään. Nykyisin taas ollaan huolissaan pikemminkin siitä, että mielipiteet eivät aina pohjaa niin sanottuihin tosiasioihin, vaan saattavat olla myös esimerkiksi pahanlaatuista propagandaa. Samalla pohditaan, onko ihmisillä kykyä erottaa toisistaan tietoa ja valetta.

Mikä on totuus, siinäpä asiallinen kysymys. Kriittinen kansalainen voi toki kysyä, missä määrin niin sanotut “oikeat uutisetkaan” ovat “totta”.

Yleisradio tiedottaa palstamäärällä arvioiden suurin piirtein samanveroisina seikkoina, että mannerjäät ovat sulaneet lähes tappiin ja että Christina Aguileran ura vei Mikkihiirikerhosta Las Vegasiin. Tai että yli puolet vanhuksista on aliravittuja ja että asiantuntija huomasi piiloviestin Valtteri Bottaksen jatkosopimuksessa.

Jos näitä “oikeita uutisia” alkaa todella tarkastella suurin piirtein samanveroisina tärkeinä seikkoina, on jo hyvin pitkällä valheen tiellä, aivan siitä huolimatta, että kaikki niissä sanotut asiat ehkä pitävätkin paikkansa.

Sitten on vielä sellaisiakin uutisia, joilla on totuuden kanssa tekemistä vain siteeksi, esimerkiksi olutpullojen etikettien tiedonantoja. Ne ovat “tuotteiden tarina”, eli markkinointia.

Yksityinen sektori on aina julkista edellä, ja se on siirtynyt totuuden jälkeisyyteen jo ajat sitten.

Siirtyminen totuuden jälkeiseen aikaan ei ole tapahtunut huomaamatta. Yksityinen sektori on aina julkista edellä, ja se on siirtynyt totuuden jälkeisyyteen jo ajat sitten. Nyt myös julkisen sektorin toimet muuttuvat kiinnostaviksi “tuotteiksi” ja“tarinoiksi” mainos- ja konsulttitoimistoissa. Tässä mielikuvamarkkinoinnissa totuus on vain eksoottinen mauste muiden joukossa.

Suomi-kuvaa luova Hän-kampanja (siirryt toiseen palveluun) on esimerkki viranomaiskampanjasta, joka venyttää oman alani kielitieteen faktoja (siirryt toiseen palveluun) yli kaikkien järkevien rajojen, mutta hällä väliä, koska, no tiedättehän, Suomi-kuva.

Journalistit ja poliitikot puistelevat päätään valeuutisille, mutta samaan aikaan yhteiskunta on täynnä valehtelun ja propagandan kouluja, joilla on tällaisia nimiä: mainostoimisto, konsulttitoimisto, brändiasiantuntija, henkilöbrändäyskurssi, tuotteen tarinallistamisen akatemia. Niistä valmistuvat ovat menestyneitä ja hyvin palkattuja.

Samat poliitikot, jotka haluavat taistella valeuutisia vastaan tilaavat vaalien alla mainostoimistosta itsensä henkilöbrändäystä. Siellä oluen ja kolajuomien alkuperää työkseen hämärtävät konsultit alkavat hetkeksi myymään ihmistä. He opettavat poliitikkoa, mitä uutisia pitää puhua ja miten, mistä taas vaieta.

Poliitikko tai julkisuuden henkilö on tuote muiden joukossa, hänellä on “taiten luotu imago”.

Ukrainassa valittiin presidentiksi henkilö, jonka tärkein ansio oli, että hän on esittänyt presidenttiä televisiossa. Tässä Ukraina seuraa Yhdysvaltoja, maailman mahtavinta maata, jonka presidentin aikaisempi ammatti on itsensä esittäminen televisiossa. Tai Suomea, jossa valittiin mainio tv-humoristi ei edes presidentiksi vaan piispaksi.

Mutta: pitäisikö jonkin tarinan tai imagon olla paitsi suosittu ja hyvin myyvä myös totta? Ja missä tosille tarinoille on tilaa systeemissä, joka perustuu miellyttämiseen ja suosioon. Meidänhän pitäisi ymmärtää ja ratkaista vaikeita ongelmia, joita en tässä ryhdy luettelemaan.

Niiden ratkaisut eivät varmasti tule olemaan kovin suosittuja. Ja siksi niitä ei taida tullakaan.

Janne Saarikivi

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.

Aiheesta voi keskustella 13.9. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Mona Mannevuon kolumni: Haluaisimme ratkaista ihmiskunnan viheliäiset ongelmat nopeasti ja halvalla, ja se tekee meidät alttiiksi huiputuksille

Antto Vihman kolumni: Repivä populismi ei palauta politiikkaa politiikkaan, vaan faktoista luopuessaan se kaventaa poliittisen kenttää

Heikki Valkama: Media kaipaa empatiaa, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa?

Kolumnia korjattu 13.09 klo 15.32. Tekstissä kerrottiin aiemmin, että Karhu Olut valmistetaan Lahdessa. Korjattu valmistuspaikaksi Kerava.