Puukoilla uhanneet nuoret miehet ryöstivät kaksi kauppaa Hämeenlinnassa – molemmat vangittu

Tekijät tunsivat toisensa, mutta tekoja tutkitaan toisistaan riippumattomina rikoksina.

Kaupparyöstö
Kaksi poliisia.
Poliisin mukaan molemmilla tekijöillä on rikostaustaa.Toni Pitkänen / Yle

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut kaksi parikymppistä miestä, joita epäillään törkeistä ryöstöistä Hämeenlinnassa.

Ensimmäinen epäilty ryösti puukolla uhaten kaupan Karhitiellä sunnuntaina. Pienen rahasaaliin saanut mies otettiin nopeasti teon jälkeen kiinni läheisessä puistossa. Kiinnioton teki sivullinen.

Toinen epäilty ryöstö tapahtui kaupassa Korsutiellä maanantai-iltana. Toinenkin epäilty uhkasi puukolla ja sai saaliikseen pienen rahasumman.

Hämeen poliisin mukaan tekijät tunsivat toisensa, mutta tekoja tutkitaan toisistaan riippumattomina rikoksina. Molemmilla miehillä on rikostaustaa.

Esitutkinnassa molemmat epäillyt ovat tunnustaneet teon. Esitutkinta valmistuu lähiviikkojen aikana, ja käräjäoikeus käsittelee asiaa lokakuussa.