Perussuomalaisten Ville Tavion mielestä poliisia pitää voida kritisoida, mutta epäiltyjen kansallisuutta "ei ole suotavaa arvailla"

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan arvailut kumpusivat ulkomaisen rikollisuuden pelosta.

Perussuomalaiset
Perussuomalaisten Ville Tavio puolusti oikeutta kritisoida poliisia
Perussuomalaisten Ville Tavio puolusti oikeutta kritisoida poliisia

Poliisi on ollut perussuomalaisten hampaissa pitkin viikkoa.

Porvoon poliisiampumisten yhteydessä muun muassa puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja kansanedustaja Sebastian Tynkkynen arvostelivat Twitterissä poliisia siitä, että poliisi ei kertonut epäiltyjen ampujien tuntomerkkejä.

Myöhemmin tällä viikolla Halla-aho ihmetteli, miksi poliisin resurssit menevät vihapuhesyytösten ratkomiseen rikosten selvittämisen sijaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi Sannikka&Ukkola -ohjelmassa, että lähtökohtaisesti poliisin arvioon pitäisi voida luottaa, mutta kritiikillekin pitää olla tilaa.

Tavion mielestä perussuomalaisten antamaa kritiikkiä ei silti pidä liioitella.

– Porvoon tapauksessa kyse oli siitä, että poliisi piti tiedotustilaisuuden ja ihmiset odottivat tietoja epäillyistä. Mutta tietoja ei annettu eikä perusteltu miksi ei. Se herätti epäluuloja.

Taustalla pelko ulkomaisesta rikollisuudesta

Tavion mukaan suurin osa perussuomalaisista oli sitä mieltä, että tekijöistä ei kannata sanoa mitään ennen kuin tiedetään varmuudella keitä he ovat.

Hän toivoi, että poliisia arvostelleet kansanedustajatkaan eivät olisi tuoneet epäilyjään julkisuuteen.

– Ei ole suotavaa arvailla.

Epäluuloja ruokki Tavion mukaan se, että ulkomaalaisten tekemät rikokset eivät enää Suomessa tunnu yksittäistapauksilta ja esiin nousi pelko olemmeko nyt Ruotsin tiellä, joka väkivallantekoja on jo enemmän.

Katso Ville Tavion ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Emma Karin koko keskustelu poliisin luottamuksesta Sannikka&Ukkola -ohjelmassa:

Sannikka&Ukkola