Porvoon poliisiampumisista epäiltyjen veljesten isä HS:lle ja HBL:lle: Rikosten motiivia mahdoton ymmärtää

Isän mukaan pojat ovat aina arvostaneet poliiseja ja virkavaltaa kuuluu myös perheen tuttavapiiriin.

poliisi
Poliisioperaatio Porvoossa sunnuntaina 25. elokuuta.
Poliisioperaatio Porvoossa sunnuntaina 25. elokuuta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Porvoon poliisiampumisesta epäiltyjen veljesten isä on kertonut taustoja pojistaan Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) ja Hufvudstadsbladetille. (siirryt toiseen palveluun)

Isä sanoo, että teko on täysin järjetön eikä sitä voi mitenkään ymmärtää. Hän käyttää lehtien haastatteluissa kirjailijanimeään Paul Murphy.

Murphy on tietoinen veljeksistä vanhemman saamista tuomioista, joita on tullut tällä vuosikymmenellä Ruotsissa muun muassa päihtyneenä ajamisesta ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta. Isän mielestä mikään poikien aiemmassa käytöksessä tai historiassa viranomaisten kanssa ei kuitenkaan kerro siitä, että he olisivat olleet kykeneviä viikonlopun rikoksiin.

Isä lisää, että pojat ovat aina arvostaneet poliiseja ja että perheen tuttavapiirin kuuluu suomalaisia poliiseja.

Murphy ei ole kuullut pojista yli puoleen vuoteen ja on nähnyt heidät edellisen kerran uudenvuoden tienoilla. Hän kuvaa välien poikiin olleen hyvät, ainakin siihen asti kun he asuivat kotona. Vanhemmat ovat tienneet, että pojat ovat olleet kesällä rakennustöissä Porvoossa.

Isä ei usko, että tapahtuneella olisi yhteyttä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

– Uskon että poikia hävettää, Murphy sanoi Hufvudstadsbladetille.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi veljekset torstaina todennäköisin syin kahdesta murhan yrityksestä epäiltyinä. Heidän epäillään ampuneen kahta poliisia sunnuntain vastaisena yönä Porvoossa.

Lue myös:

Porvoon ampumisista epäillyt veljekset vangittiin, poliisi edelleen vaitonainen, Yle seurasi hetki hetkeltä

Porvoon ampumisista epäilty kaksikko saunoi ahkerasti, jutteli paljon muiden motellin asukkaiden kanssa ja pukeutui usein samanlaisiin vaatteisiin

Poliisijohtajilta puolustuspuhe Porvoon niukasta tiedotuksesta – jyrähtävät myös tietovuodoista: "Rikos, johon suhtaudutaan syvällä vakavuudella"

Vanhemman veljen asianajaja Ylelle: "Ymmärrän, että juttu kiinnostaa Suomen kansaa" – Puolustus vaikenee tässä vaiheessa Porvoon ampumisista

Ylen tieto: Toisella Porvoon epäillyistä ampujista tuomio poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta Ruotsissa, taltuttamiseen vaadittiin neljä poliisia

Ylen tieto: Poliisi aikoo sallia Porvoon ampumisista epäiltyjen miesten kuvaamisen huomenna oikeudessa – median kuvausluvasta päättää tuomari