Uimahalli auki Rovaniemellä kolmen kuukauden remontin jälkeen

Uimahallissa on kesän aikana muun muassa parannettu ilmanvaihtoa ja korjattu allaslaitteita.

uimahallit
Uimahalli Vesihiisi Rovaniemellä
Rovaniemen kaupungin uimahalli Vesihiisi oli kiinni kesän ajan.Sauli Antikainen / Yle

Rovaniemen kaupungin uimahalli Vesihiisi avattiin maanantaina kolmen kuukauden tauon jälkeen. Uimahallissa on kesän aikana muun muassa parannettu ilmanvaihtoa ja korjattu allaslaitteita.

Remontin budjetti oli 870 000 euroa, mutta se ei aivan riittänyt, sanoo Rovaniemen Tilaliikelaitoksen johtaja Pekka Latvala. Lopullista remonttisummaa Latvala ei kerro.

Rovaniemen kaupunki perusteli remontin ajankohtaa sillä, että kesällä uimahallissa on selvästi vähemmän käyttäjiä kuin muina vuodenaikoina.

Remontista huolimatta uimahallin tiloissa toimiva kuntosali on ollut toiminnassa myös kesällä.

Kaupunki suunnittelee jatkavansa uimahallin remonttia ensi kesänä noin miljoonalla eurolla. Remontin jatkaminen vaatii Rovaniemen kaupunginvaltuuston päätöksen osana ensi vuoden talousarviota.