Metsä Group: Kemin biotuotetehdas tulee ennemmin tai myöhemmin

– Jossain vaiheessa tehdas nousee, jos ei nopeasti, sitten hitaasti, sanoo pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Biotuoteteknologia
Metsä Groupin Kemin tehdas.
Metsä Groupin nykyinen tehdas Kemissä saa jossain vaiheessa väistyä uuden tieltä.Antti Ullakko / Yle

Metsä Group valmistelee järkähtämättä uuden 1,5 miljardin euron biotuotetehtaan rakentamista Kemiin.

– Kemiin tulee uusi, moderni tehdas. Jossain vaiheessa tehdas nousee, jos ei nopeasti, sitten hitaasti, sanoo pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Hämälän mukaan tehtaan suunnittelu etenee kaavaillusti ja Suomeen suunnitelluista muista hankkeista piittaamatta.

– Kun on aika tehdä investointipäätös, katsotaan, ovatko muut hankkeet siinä vaiheessa, että ne vaikuttavat meidän puunhankintasuunnitelmiimme. Lyhyellä aikavälillä raaka-ainevarat ovat toki rajalliset, mutta ajan mittaan hankkeita viriää Suomessa varmasti enemmänkin, koska metsän kasvu mahdollistaa sen.

Yhtiö luottaa puun riittävän

Metsä Group tuntuu kuitenkin tällä hetkellä luottavan puun riittävyyteen. Metsäliitto Osuuskunnalla on 103 000 jäsentä, joilla on puolet Suomen yksityismetsien pinta-alasta.

Metsä Groupin puunhankinnan ja metsäpalveluiden jäsenpalvelujohtaja Timo Salo korostaa, että metsien vuosikasvu on kaksinkertaistunut 1950-luvulta ja suomalaismetsissä on nyt suurin puumäärä ja hiilivarasto metsien inventoinnin historiassa.

Kemin uusi tehdas kasvattaa puun vuotuista kulutusta yhteensä noin kuusi miljoonaa kuutiota. Yhtiön mukaan tämä todennäköisesti muuttaa puuvirtoja koko valtakunnassa. Kemissä tarvittavan puun päähankinta-alue olisi Lapin lisäksi Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa, mutta yhtiö myös tuo puuta lähimaista.

YVA-työ pitkällä, lupahakemus pian valmiina

Metsä Group jättää Kemin biotuotetehtaan ympäristölupahakemuksen tässä kuussa Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon.

Projektijohtaja Jari-Pekka Johanssonin mukaan myös ympäristövaikutusten arviointiselostus on lähes valmis ja se tulee nähtäville lähiviikkoina. YVA-selostusta valottava yleisötilaisuus järjestetään Kemissä syyskuun lopussa.

YVA-prosessi päättyy aikanaan valvovan viranomaisen eli Lapin ELY-keskuksen antamaan perusteltuun päätelmään eli lausuntoon siitä, kuinka kattavasti ympäristövaikutusten arviointi on tehty ja tuleeko sitä täydentää.

Ympäristölupaa Metsä Group odottaa ensi vuoden alkupuolella. Investointipäätös on määrä tehdä alkukesällä ensi vuonna.

Investointipäätöksen tekeminen edellyttää myös varmuutta siitä, että liikenteen pullonkaulat saadaan kuntoon. Kemin Ajoksen satamaväylän syventäminen kymmenestä 12 metriin on saanut hallitukselta vihreää valoa. Lisäksi yhtiö on käynyt keskustelua Väyläviraston ja liikenneministeriön kanssa muun muassa rataverkon vaatimista peruskorjauksista.

Metsä Groupin Kemin tehdas purkutyöt
Kemin tehdasalueella aloitettiin 21 rakennuksen purkutyöt viime kuussa. Nyt suurin osa tarpeettomista rakennuksista on jo purettu.Metsä Group

Valmistautuminen menossa täyttä päätä

Valmistautuminen uuden biotuotetehtaan rakentamiseen näkyy jo Kemissä tehdasalueella ja sen lähiympäristössä. Tehtaan porttien sisällä valmistelevat työt aloitettiin viime kuussa, ja suurin osa purettavista 21 rakennuksesta on jo maan tasalla. Kierrätysmateriaalin kuljetukset ovat meneillään ja lisäksi tehdasalueella kaadetaan puustoa sekä järjestellään uudelleen putkisto- ja sähköjohtoyhteyksiä.

Kemin kaupunki julkaisee lähiviikkoina kaavaluonnoksen muutoksista, joita suunnitellaan liikennejärjestelyihin puukuljetusten reitillä ja tehtaan kupeessa Karihaarassa sijaitsevalla Sahansaarenkadulla. Uuden biotuotetehtaan rakentamisen yhteydessä on ajatuksena siirtää junarata kadun läheisyyteen, mutta eriyttää se muusta liikenteestä.

Vanhan tehtaan korjaaminen ei olisi tehokasta

Yhtiö ei pidä houkuttelevana vaihtoehtona investoida vanhan, jo elinkaarensa loppupäässä olevan tehtaan korjauksiin. Mahdollista se tietysti on, jos uuden tehtaan rakentamista olisi lykättävä esimerkiksi maailmanmarkkinatilanteen romahtamisen vuoksi.

Pääjohtaja Hämälä kuitenkin huomauttaa, että iäkkään tehtaan vaiheittainen korjaaminen lyhyeksi käyttöajaksi ei ole tehokasta rahankäyttöä. Suoranaista viimeistä käyttöpäivää nykytehtaalle ei ole.

Lue myös:

Uusista sellutehtaista juostaan kilpaa – kiinalaiset ratkaisevat, montako uutta tehdasta Suomeen mahtuu

Analyysi: Metsäteollisuus pysyy huippuvedossa koko tämän vuoden – sellu on yhä kuuminta hottia

Metsä Fibre aikoo saada biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arvioinnin valmiiksi parissa kuukaudessa

ELY-keskus: Kemin biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointi vaatii useita tarkennuksia

Kemin biotuotetehtaan rakentamiseen haetaan kumppaneita – puolensataa yritystä ilmoittautunut

Kemin biotuotetehtaan YVA-tilaisuudessa kysyttiin: Sulaako merijää, kasvaako melu, sujuuko liikenne?