Pikkulampeen Kuopion keskustassa istutettiin vuosia sitten parikymmentä sampea – koekalastus paljasti, että ne viihtyvät siellä hyvin

Verkkoihin tarttui peräti kolmetoista 4–8 kilon painoista sampea. Ne palautettiin yhtä lukuun ottamatta takaisin kasvamaan.

kalat
Mies pitää käsissään Kuopion Valkeisenlammesta nostettua sampea.
Muuan muassa tällainen sammenvonkale tarttui viime viikolla koekalastajien verkkoon Valkeisenlammella Kuopion keskustassa.Kuopion kaupunki

Kuopion keskustan Valkeisenlammen koekalastukset tuottivat melkoisen yllätyksen viime keskiviikkona ja torstaina.

Koeverkoista löytyi muiden kalalajien lisäksi peräti 13 sampea.Sampi on tunnettu etenkin sen sisällä kasvavasta herkusta, sammen mädistä eli kaviaarista.

Valkeisenlampeen istutettiin vuosina 2012 ja 2014 yhteensä 20 sampea. Istutusten tavoitteena oli saada tietoa, miten pohjakalana tunnettu sampi sopeutuu lampioloihin.

Koekalastuksen perusteella näyttääkin siltä, että sammet ovat viihtyneet lammessa hyvin. Verkkoon tarttuneiden yksilöiden paino vaihteli neljän ja kahdeksan kilon välillä.

Sampien ryhmyiset luulevyt ja suippo kuono aiheuttivat ilmeisesti sen, että ne tarttuivat koeverkkoihin vähän liiankin hyvin. Sammet vapautettiin takaisin kasvamaan lukuun ottamatta yhtä, ilmeisesti jo ennestään pyrstöään loukkaantunutta yksilöä.

Sampia ei tavata normaalisti Suomen sisävesissä

Pääasiassa pohjaravintoa ja pikkukaloja syövä sampi ei ole Suomen vesien vakiasukas. Se on ollut rannikkovesissä satunnainen kävijä.

Sampia on vajaat kolmekymmentä eri lajia ja hyvissä olosuhteissa ne voivat kasvaa jopa 400-kiloiseksi. Kuopiossa on haaveiltu, että Valkeisenlammessa uiskentelisi joskus yli kymmenkiloinen yksilö.

Kuopion kaupunki seuraa säännöllisesti noin 50 lammen, pienen järven ja lahtialueen veden laatua. Osassa kohteista tehdään tarvittaessa koekalastuksia.

Valkeisenlammella verkkoon tarttui sampien lisäksi ahvenia, siikoja, särkiä, salakoita ja suutareita. Haukia ja ruutanoita ei tavoitettu, vaikka niitäkin pitäisi lammessa olla. Lampeen istutetaan säännöllisesti myös kirjolohia, mutta niitäkään ei verkkoihin tarttunut.

Lue lisää:

Esihistoriallisen näköinen otus onkin hyvä ruokakala