Haaparannalla etsitään perjantaina kadonnutta poikaa

Ruotsin poliisi etsii 15-vuotiasta Francis Nurkkala Magnoa koirien ja helikopterin avulla.

kadonnut henkilö
kadonnut poika
Francis Nurkkala Magno on noin 180 senttiä pitkä ja 70-kiloinen. Kotialbumi

Ruotsin poliisi on tehostanut etsintöjä perjantaina puoliltapäivin kadonneen haaparantalaispojan löytämiseksi. (siirryt toiseen palveluun)

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että Francis Nurkkala Magno on noin 180 senttiä pitkä ja 70-kiloinen. Hänellä on tummat hiukset ja katoamisen aikaan hän oli pukeutunut vaaleansinisiin farkkuihin, valkoiseen t-paitaan, vaaleansiniseen tuulitakkiin ja beige/ruskeisiin kenkiin. Hän on kantanut mustaa tietokonelaukkua.

Poliisin mukaan pojan käytös voi vaikuttaa poikkeavalta. Sosiaalisessa mediassa perheenjäsen kertoo pojan olevan autistinen.

Perheen kerrotaan aiemminkin kaivanneen poikaa pitkiltä kävelyreissuilta kotiin, mutta hänet on yleensä löydetty suhteellisen pian kävelyreitin varrelta. Koskaan ennen hän ei ole ollut kadoksissa näin pitkään.

Poliisi on etsinyt Francis Nurkkala Magnoa maanantaina koirien ja helikopterin avulla. Myös Puolustusvoimien kodinturvajoukot on hälytetty etsintöihin.

Poliisi pyytää yleisöä ilmoittamaan kaikki mahdolliset havainnot kadonneesta. Haaparannalla asuvia kehoitetaan tarkastamaan ulkorakennukset ja muut tilat, joissa poika voisi piileskellä.

Havainnoista voi ilmoittaa Ruotsista numeroon 11414. Suomesta soitettaessa numero on +46 77 11414 00.

Pojan etsinnöistä on uutisoitu laajasti pohjoisruotsalaisessa mediassa (siirryt toiseen palveluun). Aiheesta uutisoi myös Lapin Kansa. (siirryt toiseen palveluun)

3.9. klo 8.56 Muutettu jutussa käytettyä ilmaisua autismin osalta.