Kaupunginhallitus ei niellyt Rovaniemen jättiläiskoulun suunnitelmia

Nivavaaran-Napapiirin yhtenäiskouluun tulisi noin 1200 oppilasta ja se maksaa noin 30 miljoonaa euroa.

koulut
Koululainen tekee kotitehtäviä.
Nivavaaran-Napapiirin yhtenäiskoulun rakentamisen pitäisi alkaa ensi vuonna.Henrietta Hassinen / Yle

Rovaniemen jättikoulun suunnitelmat menevät uudelleen valmisteltavaksi. Kyseessä on Nivavaaran-Napapiirin yhtenäiskoulun rakentaminen, jonka suunnitelmia Rovaniemen kaupunginhallitus käsitteli maanantaina.

Kaupunginhallitus haluaa varmistaa että suunnittelu ja rakentamisen vaihtoehdot on selvitetty riittävän hyvin. Tämän vuoksi se päätti lähettää suunnitelmat uudelleen valmisteltavaksi.

– On tullut sellaisia viestejä, että koulurakennuksen suunnittelussa ei välttämättä ole puutteita vaan haasteita, joihin haluamme tarkennuksia. Ne liittyvät koulurakennuksen piha-alueen ja sisätilojen suunnitteluun. Haluamme, että mahdolliset ongelmakohdat tarkistetaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala (kesk.) sanoo.

Koulurakennuksen suunnittelun kilpailutus on jo aloitettu. Vielä ei ole varmuutta, voiko kilpailutusta vielä pysäyttää tai muuttaa. Vielä ei ole myöskään tiedossa, viivystyttääkö päätös rakentamisen aloittamista.

Nivavaaran-Napapiirin yhtenäiskouluun tulisi noin 1200 oppilasta ja se maksaa noin 30 miljoonaa euroa. Rakentamisen pitäisi alkaa ensi vuonna ja uusi koulu olisi valmiina vuonna 2022.