Eduskunnan syksyä voi täyttää kiistely hoitajamitoituksesta ja työllisyydestä – Katso suorana syksyn ensimmäinen täysistunto klo 14 alkaen

Keväällä valitun uuden eduskunnan syksyä voivat hallita myös talouspolitiikan linjaerot.

politiikka
Sairaanhoitaja käytävällä
Kolmen puolueen edustajat ennakoivat hoitajamitoituksen nousevan eduskunnassa syksyn keskustelun yhdeksi keskeiseksi aiheeksi. Kuvassa hoitaja sairaalan käytävällä.

Syksyn eduskuntatyö on pääsemässä vauhtiin, kun kansanedustajat kokoontuvat tänään keskiviikkona ensimmäiseen täysistuntoon kesätauon jälkeen.

  • Yle näyttää istunnon suorana klo 14 alkaen.
  • Voit seurata istuntoa jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Tänä syksynä lienee odotettavissa kiivasta keskustelua ainakin uuden hallituksen ensimmäisestä talousarviosta. Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) kertoi tiistaina, että hallitukselta on tulossa alustavan tiedon mukaan eduskuntaan syksyllä sata esitystä.

Yle kysyi kolmen eduskuntaryhmän johdosta mikä nousee eduskunnan syksyn tärkeimmäksi aiheeksi.

Ville Tavio
Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Ville Tavio sanoo puolueensa nostavan syksyn keskusteluun myös sen, miksi eläkkeiden korotukset eivät koske työeläkkeitä.Pekka Sipola / AOP

"Hallituksen esitykset eivät ongelma, vaan se mitä puuttuu"

Suurimman oppositiopuolueen perussuomalaisten ryhmäjohtaja Ville Tavio sanoo, että syksyn kärkiaiheita on vanhustenhoidon hoitajamitoitus.

– Vielä on vaikea sanoa, millaisella realistisuudella hoitajamitoituista tullaan toteuttamaan. Se on selkeä kipukohta, jossa oppositio vaatii vaalien alla luvattuja toimia, Tavio sanoo.

Myös hallitukselta odotetut työllisyystoimet nousevat Tavion mukaan varmasti näkyvästi esiin eduskuntakeskustelussa.

– Ongelma ei ole siinä, mitä esityksiä annetaan, vaan pikemmin siinä, mitä ei anneta, eli ei anneta riittävästi työllisyyttä parantavia tai maahanmuuttoa kontrolloivia toimia.

Perussuomalaiset tulevat Tavion mukaan myös kysymään, miksi työeläkkeet eivät nouse, kun hallitus on nostamassa kansan- ja takuueläkettä. Tavion mukaan on vaikea ymmärtää, miksei työntekoon kannusteta.

– Tässä haiskahtaa vasemmistolainen linja, jossa niiden eläkkeet ovat ensisijaisesti korotettavia, jotka eivät ole saaneet työeläkkeitä omalla työnteollaan syystä tai toisesta hankittua.

Antti Lindtman
SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman veikkaa, että syksyn suurimmat kiistat puhkeavat hallituksen ja opposition talouspolitiikan linjaeroista.Toni Määttä / Yle

Oppositiolle tulee "totuuden hetki"

Pääministeripuolue SDP:n eduskuntaryhmää johtava Antti Lindtman sanoo, että eduskunnan syksyn tärkein asia on politiikan suunnanmuutos, joka sisältyy hallituksen ensimmäiseen talousarvioon. Lindtmanin mukaan se näkyy siinä, että perusturvaan ollaan tekemässä korotusta.

Myös Lindtmanin mukaan hoitajamitoituksen tuominen lakiin on tämän syksyn asioita.

Hänen mielestään on myös tärkeää, että koulutuksen "kunnianpalautus" näkyy vahvasti heti ensimmäisessä budjetissa.

Lindtman ennakoi, että oppositiolla on "totuuden hetki", kun se joutuu tekemään valintoja vaihtoehtobudjeteissa.

– Kovin pitkään ei voi ajaa kolmilla rattailla. Kokoomus on samaan aikaan moittinut velkaantumista ja koulutuspanoksia liian pieniksi, vaikka heillä on taustalla leikkaukset.

Lindtman veikkaa, että syksyn suurimmat kiistat puhkeavat hallituksen ja opposition talouspolitiikan linjaeroista, "kun hallitus on lähtenyt muuttamaan leikkauspolitiikkaa".

Eeva Kalli.
Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli toivoo, että hoitajamitoitus saadaan ratkaistua jo syksyn aikana.Laura Railamaa / Yle

"Eduskunnassa puhuttavat monet asiat, jotka eivät ole käsissämme"

Hallituspuolue keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli ennakoi, että syksyn suurin kysymys on miten työtä ja toimeentuloa saadaan Suomessa vauhditettua.

– Ennen kesätaukoa saatiin jo muutamia asioita liikkeelle hallituksen lisäbudjetissa, kuten infrahankkeita.

Kalli uskoo, että eduskunnassa käydään värikästä keskustelua. Hän toivoo, että keskustelu työllisyyden parantamisesta olisi kuitenkin ratkaisuhakuista. Kallin mielestä on ennenaikaista, että kokoomus on väläyttänyt jo välikysymystä työllisyydestä.

Kalli toivoo, että hoitajamitoituksessa päästään eteenpäin jo syksyn aikana, mutta huomauttaa, että asia on perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) käsissä.

– Täällä puhuttavat monesti asiat, jotka eivät välttämättä ole meidän käsissämme, lähtien esimerkiksi työmarkkinaratkaisuista, joka on työmarkkinaosapuolten asia.

Kalli sanoo, että eduskunta käsittelee varmasti myös lähestyvää brexitiä eli Britannian eroa EU:sta.

Lisää aiheesta:

Eduskunnan entiset puhemiehet huolissaan politiikan kielenkäytöstä: Some-törky tunkeutuu suureen saliin – "Paljon kärjistämistä ja huomion hakua"Eduskunnan entiset puhemiehet huolissaan politiikan kielenkäytöstä: Some-törky tunkeutuu suureen saliin – "Paljon kärjistämistä ja huomion hakua"

Puhemies Vanhanen: Harvinainen tilanne, että poliisi tutkii eduskuntasalissa puhuttua