Ulkomailla ei mene kuin Strömsössä: voi mennä rahat, passi tai jopa henki – suomalaisen konsulipalvelun historia on hurjaa luettavaa

Ulkoministeriön tutkijan tuoreessa teoksessa ollaan urakalla mieron tiellä.

diplomatia
turisti
Jussi Pekkarisen teos konsulipalveluiden historiasta kertoo muun muassa suomalaismatkailijoiden kommelluksista. Suomalaisturisti ihmetteli nähtävyyksiä Venetsiassa elokuussa 2018.Juho Tuomisto / Yle

Suomalaisen rakennusmiehen Jukka N:n romanttinen ilta 1980-luvun puolivälissä Moskovassa alkoi mukavasti viehättävän Lenan kanssa ja oli juuri päätymässä yhteiseen sänkyyn, kun paikalle saapui yllättäen Lenan aviomies, joka ryhtyi puukkohippasille. Sairaalassa Jukasta löydettiin 11 puukonhaavaa.

"Menin ulos aivan alasti. Ainostaan kello minulla oli kädessä. Puukottaja ei tullut perässä. Kävelin läheiseen puistoon. En muista, näinkö ihmisiä. Sen muistan, että vatsastani valui suolia, joita pidin käsissäni."

Tämä Jukan tarina löytyy ulkoministeriön tutkijan Jussi Pekkarisen tuoreesta teoksesta Reppanoita, rikollisia ja ruumiita, joka luotaa Ulkoministeriön konsulipalveluiden historiaa vuosina 1982-2000.

Kirjasta selviää ainakin se, että vaikka suurimmalle osalle suomalaisista ei ulkomailla satu koskaan mitään, niin osalle sattuu ja paljon. Häviää passi tai rahat, tulee töpeksittyä viinan tai huumeiden kanssa tai jopa kadottua kokonaan vuosikymmeniksi. Hotelli vaihtuu poliisiasemaan tai vankilaan, pahimmillaan arkkuun.

– Tällaisia tarinoita ei voisi keksiä, eli siinä mielessä fakta kyllä päihittää fiktion, Pekkarinen summaa.

"Miltä raipat tuntuivat?"

Suomalaiset Arto R ja Mikko I saivat vuonna 1985 vankeus- sekä raipparangaistukset osallisuudestaan laajaan alkoholin salakuljetukseen Saudi-Arabiaan. Suomen ulkoministeriö yritti lieventää rangaistuksia, mutta tämä ei onnistunut.

"Sekä Arto R että Mikko I ovat saaneet raippansa. Tosin niitä ei ilmeisesti annettu täydellä voimalla. UM:n konsuliyksikön päällikkö Arto Kurittu on merkinnyt asiakirjan alareunaan: Kysytäänkö, miltä tuntui?"

Konsulipalvelujen tunnetuin väärinkäsitys, josta Pekkarinen kirjoitti taannoisessa teoksessaan Konsulikyydillä kotiin, on edelleen voimissaan. Yleisen uskomuksen mukaan kansalainen kuljetetaan kaukomailta valtion varoin kotiin, jos omat oravannahat loppuvat. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan varat kotimatkaan pitää ensisijaisesti löytyä omaisilta tai ystäviltä.

– Tämä uskomus lienee peräisin merimiehiltä, joilla aikoinaan oli oikeus kuljetukseen kotisatamaan. Ajateltiin, että jos kerran merimiehet, niin totta kai sitten muutkin.

Kadoksissa, ja omasta halustaan

Monesti suomalaiset katoavat jäljettömiin ulkomailla. Kaikki eivät aina myöskään haluaisi tulla löydetyksi. Tällainen oli muun muassa Pertti P:n tapaus Kreikassa. Pertti oli vaimonsa kanssa purjehtimassa Kreikan saaristossa, mistä vaimo palasi kotiin viikon jälkeen.

Kun Perttiä ei kuulunut sovittuun paluusatamaan ja sieltä lennolle kotimaahan, vaimo huolestui ja otti yhteyttä: ettei vain olisi jotain tapahtunut? Ja kohta Pertti jo löytyikin.

"Hänet veneineen löydetty Poroksen satamasta täysissä voimissaan maanantai-iltapäivällä. Pertti P oli nähty samassa paikassa jo perjantai-iltana. Syynä myöhästymiseen oli alkoholi ja miellyttävä naisseura."

– Konsulipalvelut poikkeavat muista palveluista siinä, että niiden toivotaan jäävän mahdollisimman vähälle käytölle. Toisaalta tavallisen kansalaisen puolesta ulkopolitiikka voi olla rempallaankin, kunhan vaikeuksiin joutuneista pidetään huolta, Pekkarinen kiteyttää.

Huomaamaton palvelu, paras palvelu

"Leningradin poliisi pidätti jouluaattona 1985 kolme suomalaista. Opiskelijoille oli jouluaattona tullut kova ikävä suomalaista joulua. Niinpä he olivat päättäneet hankkia joulukuusen. Miliisi oli pidättänyt tytöt heidän kaataessaan kuusta paikallisessa puistossa."

Aikojen kuluessa konsulikyydin ja matkarahojen ruinaajien määrä on laskenut, mutta tilalle ovat tulleet muun muassa kaksoiskansalaiset, joiden auttaminen voi olla varsinkin kriisimaissa vaikeaa, joskus jopa mahdotonta.

– Jos konsulipalvelut hoidetaan hyvin, kukaan ei huomaa. Mutta jos me tyrimme, sen huomaavat kaikki, lehdistö etunenässä, muistutti teoksen julkistamistilaisuudessa puhunut konsulipäällikkö Pasi Tuominen.