Simon kunta ei hyväksy Maksniemen pudottamista Nelostien urakasta

Simon kunta on pyytänyt kiireellistä tapaamisaikaa liikenneministeri Sanna Marinille hankkeen toteutukseen liittyen.

Valtatie 4
Kaivinkone tekee tienpohjaa
Nelostien perusparannus uhkaa typistyä pohjoisimmasta päästään Maksniemen kohdalta. Simolaiset eivät tätä sulata.Jutta Marjakaarto / Yle

Simon kunnan johto pyrkii liikenneministeri Sanna Marinin pakeille neuvottelemaan valtatie neljän perusparannuksen tilanteesta ja rahoituksen riittävyydestä.

Simolaiset ovat huolissaan siitä, että Maksniemen taajaman kohta on rahapulan vuoksi jäämässä urakan ulkopuolelle. Myös meluvallit voivat jäädä Maksniemessä rakentamatta.

Väylävirastolle ja Lapin ELY-keskukselle osoittamassaan kirjeessä kunta korostaa, että Maksniemen taajaman kohta on toinen Simon merkittävistä asutuskeskuksista ja liikennemelu sekä vaaralliset tieolosuhteet koskettavat suurta osaa kuntalaisista.

Väylävirasto on ilmoittanut, että määrärahojen vähyyden vuoksi kokonaisurakan ulkopuolelle ollaan jättämässä Maksniemen taajaman kohta noin 800 metrin matkalta. Myös kaksi rinnakkaistien siltaa on siirretty optioksi. Lisäksi katuvalaistusta ollaan mahdollisesti rajaamassa ainoastaan risteysalueille.

Haluatko lisää uutisia läheltäsi? Lataa Ylen Uutisvahti puhelimeesi täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Joko olet tilannut uutiskirjeemme? Läheltä-osiosta löydät oman seutusi. https://kirjeet.yle.fi/ (siirryt toiseen palveluun)