Pentagon siirtää 3,6 miljardia dollaria Meksikon rajamuurin rakentamiseen

Puolustusministeriö ilmoitti irrottavansa varat 127 muusta sotilasprojektista.

Donald Trump
Rakenteilla oleva muuri karun maiseman keskellä.
Muurin rakentajille riittää töitä. Yhdysvaltain ja Meksikon välinen maaraja on yli 3 100 kilometria.David Peinado / EPA

Yhdysvaltain puolustusministeriö sanoo rahoittavansa Meksikon rajalle rakennettavaa muuria 3,6 miljardilla dollarilla eli noin 3,3 miljardilla eurolla.

Varat otetaan 127 muusta "viivästyneestä sotilasprojektista", kertoi Pentagonin tiedottaja Jonathan Hoffman tiistaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Muurin pystyttäminen Meksikon rajalle ja rakennustöiden maksattaminen Meksikolla muodostavat yhden presidentti Donald Trumpin keskeisistä vaalilupauksista kannattajilleen.

Massiivinen rakennushankkeen edistyminen on ollut katkonaista. Helmikuussa Trump julisti kansallisen hätätilan ohittaakseen kongressin tahdon ja vapauttaakseen rakennustöihin tarvittavia varoja liittovaltion budjetista.

Lukuisat oikeuskanteet ovat hidastaneet muurin rahoituksen järjestämistä ja sitä kautta rakennustöiden aloittamista.

Vaikka puolustusministeri Mike Esper on nyt hyväksynyt rahoituksen ja rakennustyöt todennäköisesti kiihtyvät, hanke voi edelleen joutua oikeudellisiin ongelmiin, uutistoimisto AFP kirjoittaa.

Senaatin asepalveluskomiteassa istuva demokraattisenaattori Jack Reed vaati lausunnossaan (siirryt toiseen palveluun) kongressia vastustamaan "puolustusmäärärahojen väärinkäyttöä".

– Hallinto yrittää selvästi kiertää kongressin päätäntävallan ja tämä harkitsematon yritys pitäisi haastaa ja estää tuomioistuimissa, Reed kommentoi.

Lue lisää:

Yhdysvaltain korkein oikeus päätti rahoituksen myöntämisestä rajamuurin rakentamiselle – Trump: “Suuri voitto”

Liittovaltion tuomarin päätös jarruttaa Trumpin muurihanketta

Pentagon ratkoo rahoitusta: Otetaan Afganistan-rahoista, käytetään Meksikon rajamuuriin

Lähteet: AFP