Kokkola tarjoaa lisää vertaistukea sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille

Tänä syksynä alkaa uusi ryhmä sateenkaarinuorten vanhemmille.

sukupuolivähemmistöt
Sateenkaarilippu
Kokkolan Nuorisotoimi järjestää kolme erilaista tukiryhmää sukupuoli- ja seksualivähemmistöille.Timo Nykyri / Yle

Kokkola on lisännyt vertaistukea sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille.

Kokkolan Nuorisopalvelut tarjoaa tänä syksynä useita ryhmiä. Uutena aloittaa sateenkaari- ja transnuorten vanhempien vertaisryhmä. Toive ryhmästä lähti vanhemmilta. Siellä puhutaan muun muassa tavoista, joilla vanhempi voi tukea nuorta.

Lisäksi viime syksynä startannut transnuorten ryhmä saa jatkoa. Se järjestetään kerran kuussa Halkokarin nuorisotilassa. Siellä sukupuolensa vääräksi kokevat nuoret voivat purkaa tuntojaan ja opetella myös itsensä hyväksymistä.

– Monella nuorella saattaa kestää kauan, ennen kuin uskaltautuu toimintaan mukaan. Siksi on hyvä, että ryhmää jatketaan, vaikka notkahduksiakin osallistujamäärässä tulisi. Porukka on samanhenkistä, joten ei tarvitse miettiä, olenko oikeanlainen, sanoo nuoriso-ohjaaja Tarja Harju-Karhula.

Kaikki ryhmäkeskustelut ovat luottamuksellisia, joten vaikeistakin asioista voi puhua.

Tänä syksynä jatkuvat myös sateenkaarinuorille tarkoitetut illat Nuorisokeskus Vingellä. Enemmistö iltoihin osallistuneista on yläkoululaisia.