Wien valittu jälleen maailman parhaaksi kaupungiksi elää

Economist-lehden vuotuisessa listauksessa Helsinki ylsi 20 parhaan kaupungin joukkoon.

Wien
Raitiovaunu sillalla.
Laadukas ja edullinen joukkoliikenne on yksi Wienin valtti. Vuoden voimassa olevan matkakortin saa 365 eurolla.Gaetan Bally / EPA

Wien on nimetty toisena vuotena peräkkäin maailman parhaaksi kaupungiksi elää.

Economist-lehden vuotuisessa selvityksessä (siirryt toiseen palveluun) Itävallan pääkaupunki ohitti jälleen Australian Melbournen, joka piti ykkössijaa seitsemän vuoden ajan ennen kuin hävisi Wienille viime vuonna.

Kärkikaksikkoa seurasi Sydney, Osaka ja Calgary. Helsinki ylsi tänäkin vuonna 20 parhaimman kaupungin joukkoon. Viime vuonna Helsinki valittiin 16:nneksi parhaimmaksi kaupungiksi elää.

Economist-lehti arvioi joka vuosi 140 suurkaupungin ominaisuuksia useilla osa-alueilla, kuten vakaudessa, terveydenhoidossa, infrastruktuurissa sekä kulttuurielämässä, ympäristöasioissa ja koulutuksessa.

20 parhaimmasta kaupungista kahdeksan sijaitsee Euroopassa. Loput kärkikaupungit sijoittuvat Japaniin, Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Kanadaan.

– Läntinen Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat edelleen parhaita alueita elää, Economist kommentoi tiedotteessa.

Lue lisää aiheesta:

IT-ammattilainen Vladimir Bernat teki uraa maailman parhaassa kaupungissa, mutta valitsi Bratislavan – Slovakian pääkaupunki kirii kiinni naapurinsa Wienin etumatkaa

Helsinki pääsi maailman viihtyisimpien kaupunkien kärkikymmenikköön, Melbourne voitti kisan