1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. linnut

Tampereelle on ilmaantunut sähkökaappeihin lintuja, mistä on kyse?

Myös yritykset ja taloyhtiöt ovat innostuneet tilaamaan taidetta sutattuihin sähkökaappeihin.

linnut
Elliina Peltoniemi maalaa lintuja sähkökaappeihin
Elliina Peltoniemi maalaa lintuja sähkökaappeihin. Marko Melto / Yle

Eri puolille Tamperetta on maalattu lintuja sähkökaappeihin. Kyseessä on katutaidehanke, jossa taiteilija Elliina Peltoniemi ikuistaa alueen lintuja.

Teosten linnut on valittu yhdessä talojen asukkaiden kanssa sekä sen perusteella mitä pihoilla, puistoissa ja lähimetsässä voi livenä nähdä.

Kyseessä on SirkusRakkausPumPum ry:n, Tampereen Sähkölaitoksen, Tampereen taidemuseon ja Tampereen kaupungin yhteishanke.

Myös yritykset ja taloyhtiöt ovat innostuneet tilaamaan taidetta sutattuihin sähkökaappeihin. Peltoniemi maalaa vielä syksyllä esimerkiksi Rajaportin saunan edustalla. Lintukin on valittu.

– Pääsen tekemään tilhiä, se on herkutteluhomma, Peltoniemi sanoo.

Harakka sähkökaapissa
Harakka.SirkusRakkausPumPum

Punarinta huutoäänestyksellä

Tiistaina Muotialantielle Tampereen Nekalaan valmistui mustarastas. Ennen maalaamista Peltoniemi kysyi lähiasukkailta, mitä lintuja alueella liikkuu. Esille nousivat mustarastas ja varis.

– Pikkulikat olisivat halunneet variksen, mutta tuli ongelma, miten saan sen mahtumaan tähän pönttöön. Rastas on tähän pönttöön esteettisesti kivempi.

Punarinta sähkökaapissa
Punarinta.SirkusRakkausPumPum

Punarinta päätyi taas Nekalan siirtolapuutarhan pönttöön huutoäänestyksellä.

– Siellä oli tosi rohkeita punarintoja. Asukkaat kertoivat, että kukkamaata kääntäessä ne kyttäävät vieressä, nouseeko sieltä ötököitä. Linnut käyvät hakemassa safkat päältä, Peltoniemi sanoo.

Kaappeja ei ole juuri sotkettu

Ympäri Tamperetta tulee sata pönttöä. Osan niistä ovat tehneet lapset yhdessä taiteilija Tomi Lastusen kanssa.

Lintuaiheinen sähkökaappi, lehtopöllö
Lehtopöllö.SirkusRakkausPumPum

Peltoniemi maalaa yleensä akryyleillä, mutta nyt hän on käyttänyt peltikattomaaleja. Sähkökaapit ovat saaneet olla rauhassa graffiteilta.

– Yhden pöntön päälle on tullut juttuja, mutta yleisesti ottaen nuoret ovat tulleet sanomaan, että kiva saada erinäköistä. Palaute on ollut positiivista. Täytyy toivoa, että minullekin on tilaa kaduilla.

Jo valmistuneiden kaappien sijainnit:

Punarinta, Nekalan Siirtolapuutarha

Tervapääsky, Vehmaisten koulu

Harakka, toisella puolella Pähkinähakki, Vehmainen, urheilukentän laita

Lehtopöllö, Vehmainen, Kaukaniemi

Tiaisia, toisella puolella pihalintuja, varpusia ja peippo, Vehmaisten urheilukenttä

Tikka, Kaukaniemi, Vehmainen

Sirkuttajat (pikkusieppo, pyrstötiainen, mustapääkerttu, viitakerttunen) Vehmainen, Kaukaniemi

Silkkiuikku, Nekalantie

Puukiipijä, Pyynikki

Leppälintu, Palomäentie, Pyynikki

Lue lisää:

Nuoret maalaavat sähkökaappeja – "Paltamossa kaikki on mahdollista"

Ei töhryjä vaan taidetta! Kajaanissa halutaan hälventää ennakkoluuloja katutaidetta kohtaan

100 sähkökaappia saa iloisen ilmeen Tampereella – kokeile ja katso, miten katukuva piristyy

Lue seuraavaksi