Lapset käyvät koulua Ilmajoella käytävillä ja piharakennuksissa – yli 200 lasta joutuu väistämään sisäilmaongelmia ja tilanpuutetta

Alakoululaisia ja eskarilaisia opiskelee parakeissa, koulun pihapiirin muissa rakennuksissa ja jopa koulun käytävillä.

koululaiset
Nopankylän koulu Ilmajoella
Nopankylän koulu on yksi monista Ilmajoen huonokuntoisista koulurakennuksista.Anna Wikman / Yle

Lasten määrän kasvu aiheuttaa haasteita Ilmajoella. Kunnan kouluista moni on huonossa kunnossa ja oppilaita on jouduttu siirtämään suuria määriä normaalin oppimisympäristön ulkopuolelle. Kohta lähes kolmannes Ilmajoen eskarilaisista opiskelee väistötiloissa, alakoululaisista noin joka seitsemäs.

Nopankylän koulusta 19 alakoululaista ja kaksi eskarilaista väisti elokuun alussa koulun kosteus- ja lahovaurioita. He siirtyivät opiskelemaan koulun pihapiirissä oleviin muihin rakennuksiin.

Samankaltainen tilanne on Palonkylän koulussa, jossa kolmasosa koulun tiloista jouduttiin sulkemaan kosteusvaurioiden vuoksi. Korvaavat oppimisympäristöt etsittiin kunnan muista tiloista. Väistöön siirtyi 60 oppilasta, joihin kuuluu eskarilaisia, alakoululaisia ja kuntouttava luokka. Osa heistä jatkaa opiskelua Palonkylän koulun käytävillä.

Viimeisimmät muuttajat ovat Peuralan päiväkodin 49 eskarilaista ja Herralan koulun 34 alakoululaista. Lapset ovat oireilleet kuluvan syyslukukauden alussa. Päiväkodissa on rakennevaurioita ja Herralan koulussa tehdään remonttia. Remontin vuoksi koululaisten väistö olisi ollut edessä joka tapauksessa.

Peuralan päiväkodin ja Herralan koulun väelle on tilattu viipalekoulut, joiden sijoituspaikkaa kunnassa vielä harkitaan. Todennäköisesti ne tulevat Jaakko Ilkan koulun pihapiiriin.

Viipalekouluista on kunnalle iloa tavanomaisia parakkikouluja pidempään, kertoo vt. sivistysjohtaja Jarmo Kuoppala.

– Voimme hyödyntää viipalekouluja useamman vuoden. Niissä on parempi taso ja varustelu kuin parakkikouluissa, Kuoppala sanoo.

Terveet koulut pullollaan lapsia

Sisäilmaongelmat eivät ole ainoa syy lasten evakkoon, vaan esimerkiksi Ahonkylän koulusta on yksinkertaisesti loppunut tila. Ahonkylän koulusta on siirretty 20 oppilasta koulun pihalla oleviin parakkeihin. Samoihin parakkeihin siirtyi myös 29 oppilasta Tuomikylän koulusta, jossa kärsittiin sisäilmaongelmista. Kahden koulun parakeissa opiskelevia luokkia päädyttiin myös yhdistelemään pedagogisin perustein.

Ilmajoen oppilasmäärät ovat kasvussa ja ennusteen mukaan parin vuoden päästä tarvitaan lisätilaa ainakin 60:lle lapselle. Erityisesti Seinäjoen kyljessä sijaitsevan Ahonkylän lapsimäärä kasvaa kovaa vauhtia.

– Tuo 60 on todella epämääräinen luku, sillä Ahonkylän kohdalla ennustetta ei voi laatia. Sinne rakennetaan koko ajan niin paljon, Kuoppala toteaa.

Ilmajoella on tahkottu suuren lapsimäärän ja koulunkäynnin yhteensovittamisen kanssa ennenkin. Pari vuotta sitten Herralan koulun alueen perheille tarjottiin ilmaisia koulukuljetuksia, jos heidän lapsensa voisivat käydä jotakin muuta koulua.

Kunnassa on suunniteltu uuden koulun rakentamista, mutta siitä ei ole olemassa vielä päätöksiä. Kuoppala kertoo tekevänsä virkamiesesityksen asiasta vielä syksyn aikana.

– Meillä on oltava uusi koulu kahden vuoden päästä.