Majavia jahdataan nyt vesistöjen rannoilla

Majavien padot peittävät myös metsiä veden alle. Monissa maakunnissa metsätuhoalue on satoja hehtaareja.

Rääkkylä
Ylitorniolla majava on kaatanut talvea varten koivuja puronvarrelta.
Majavat kaatavat puita sekä ravinnoksi että patojen rakentamiseen. Jarmo Honkanen / Yle

Suomen suurimman jyrsijän metsästys käynnistyi elokuussa. Viime vuonna pohjoiskarjalaiset metsästäjät saivat saaliiksi tuhat kanadanmajavaa ja pohjoissavolaiset metsästäjät 200.

Luken metsästysseuroille tekemien kyselyjen perusteella majavien määrä vaihtelee suuresti.

Esimerkiksi vuonna 2010 majavapatojen vuoksi veden vallassa oli Pohjois-Karjalassa lähes 500 hehtaaria maata ja metsää oli tuhoutunut yli 330 hehtaarin alalta. Pesiä laskettiin tuolloin 400.

Pari vuotta myöhemmin 2013 majavanpesiä ilmoitettiin itärajan maakunnassa melkein puolet vähemmän, 239. Tuhoaluekin oli selvästi pienempi, noin 200 hehtaaria metsää.

Pohjois-Savossa seurat ilmoittivat viimeisessä Luken kartoituksessa 114 majavanpesää ja patojen aiheuttamaksi tuhoalueeksi 135 metsähehtaaria.

Kanadanmajavan metsästykseen ei tarvita pyyntilupaa, mutta harvinaisempaa euroopanmajavaa saa metsästää vain Riistakeskuksen poikkeusluvalla tietyillä alueilla. Majavanmetsästys jatkuu huhtikuun loppuun.