Posti purkaa poikkeusjärjestelyjään – osa postista saattaa silti tulla perille normaalia hitaammin

Posti arvioi, että pienessa määrässä pakettien, kirjeiden ja lehtien lajittelua lakot yhä näkyvät.

postin toiminta
postin kirjekuori tiskillä
Posti lähtee jälleen liikkeelle. Kaisu Nevasalmi / Yle

Posti kertoo, että yhtiö pystyy purkamaan lakon aiheuttamat poikkeusjärjestelyt loppuviikon aikana. Toiminta on yhtiön mukaan alkanut palautua normaaliksi lajittelutoiminnoissa. Pieneen määrään paketteja, kirjeitä ja lehtiä saattaa kuitenkin tulla vielä viivettä.

– Olemme iloisia siitä, että olemme poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta saaneet valtaosan lähetyksistä asiakkaille luvatussa ajassa. Teemme kaikkemme, ettei viivettä tulisi eikä siitä aiheutuisi asiakkaillemme harmia, sanoo Postin Ohjauskeskuksen johtaja Jarmo Ainasoja tiedotteessa.

Sanomalehtien varhaisjakeluun tai Postin palvelupisteiden toimintaan lakot eivät ole Posti ja logistiikka-alan unionin PAU:n mukaan vaikuttaneet. Häiriöt eivät ole koskeneet rahtipalveluja tai varastopalveluja.

PAU keskeytti tiistai-iltana lakkonsa, koska järjestö sai lisäselvityksen omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) vaatimasta aikalisästä kiistassa.

Aiheesta aiemmin:

Postilakko päättyy – PAU keskeyttää työtaistelutoimet

Pääministeri Antti Rinne arvostelee Postia: Johdon palkat ovat nousseet järkyttävällä tavalla