Floridalainen Rachel vältti katastrofin ja kerää nyt avustuksia Bahamaan – "Me selvisimme katkenneilla oksilla, Bahamaa moukaroi hurrikaani"

Vapaaehtoiset lentäjät yrittävät saada tavallisten ihmisten lahjoituksia West Palm Beachistä Bahamaan.

Bahama
Rachel Costigan nostaa vesipulloja autosta pöydälle.
Rachel Costiganin sanoo bahamalaisten auttamisen olevan hänen tapansa osoittaa kiitollisuutta, koska Florida ei joutunut hurrikaanin moukaroimaksi.Nina Svahn / Yle

WEST BALM BEACH Floridalainen Rachel Costigan peruuttaa täpötäyden tila-autonsa varaston lastauslaiturin eteen West Palm Beachissä. Irlantilaispubia pitävä Costigan tuo bahamalaisille kerättyjä avustustarvikkeita jo kolmannen kerran, eikä päivä ole edes puolessa.

Costigan kertoo auttamishalun nousevan kiitollisuudesta, kun hurrikaani Dorian ohitti Floridan.

– Me olisimme voineet olla itse hyvin, hyvin pahassa tilanteessa. Mutta jotenkin se vain kääntyi ja selvisimme katkenneilla oksilla, kun Bahamaa moukaroi viidennen kategorian hurrikaani, Costigan sanoo.

Hurrikaani pysähtyi Bahaman ylle lähes kahdeksi vuorokaudeksi. Lähes puolet saarten asunnoista on kärsinyt vahinkoja, ja 60 000 ihmistä tarvitsee ruoka-apua. Kokonaisia asuinalueita on tuhoutunut täysin.

Vapaaehtoiset keräävät avustustarvikkeita
West Palm Beachissä vapaaehtoisvoimin toimiva Eagles’ Wings Foundation -järjestö kerää lahjoituksia yksityishenkilöiltä Bahamaan vietäviksi.Nina Svahn / Yle

Costigan kantaa vesikanistereita sisään varastoon ja kertoo pystyvänsä nukkumaan paremmin, kun tietää tehneensä jotain bahamalaisten hyväksi. Costigan laittoi Facebook-sivuilleen tiedon, että kerää avustustarvikkeita Bahamaan. Pubiin alkoi tulla tavaraa.

Sen jälkeen piti enää löytää järjestö, joka voisi toimittaa tarvikkeet perille. West Palm Beachissä päämajaansa pitävä Eagles’ Wings Foundation -vapaaehtoisjärjestö osoittautui Costiganille oikeaksi paikaksi. Järjestö vastaanottaa pieniäkin yksityishenkilöiden lahjoituksia.

Vapaaehtoiset järjestelevät tölkkejä.
Vapaaehtoiset järjestelevät yksittäisiä lahjoituksia isommiksi kokonaisuuksiksi.Nina Svahn / Yle
Tölkkiruokaa laatikossa
Järjestö vastaanottaa myös pieniä, vaikka yhden tölkin lahjoituksia.Nina Svahn / Yle

Byrokratia hidastaa avun toimittamista

Kotkien siiviksi vapaasti suomeksi kääntyvän järjestön vapaaehtoisjoukon ydin on 55 lentäjää, jotka toimittavat yksityiskoneilla ja helikoptereilla Costiganin ja muiden lahjoittamat avustustarvikkeet katastrofialueelle. Kokemusta järjestöllä on parin kymmenen vuoden ajalta.

Järjestön perustaja ja johtaja Scott Tyler on kiireinen. Avustustarvikkeiden toimittaminen Bahamaan on ensimmäisten tiedustelulentojen jälkeen hidastunut byrokratiaan.

– Yritämme yhä saada hallinnolta lentäjille luvat toimittaa vapaaehtoisten lahjoittamia tarvikkeita. Se tuottaa tällä hetkellä päänvaivaa, Tyler sanoo.

Scott Tyler ja Anne Scofield toimistossa.
Eagles’ Wings Foundationin perustaja Scott Tyler selvittää Anne Scofieldin kanssa vaadittavia lupia, jotta järjestön vapaaehtoiset lentäjät voivat toimittaa lahjoitukset Bahamaan. Nina Svahn / Yle

Hänen johtamansa järjestö on toimittanut samaan tapaan yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä saatuja lahjoituksia lentäen muun muassa Haitiin maanjäristyksen jälkeen. Tyler oli paikalla maanjäristyksen jälkeisenä päivänä.

Bahaman katastrofi on paljon nähneelle Tylerille kuitenkin aiempia kokemuksia rankempi.

– Tämä on minulle hyvin henkilökohtaista, sillä minulla on Bahamalla ystäviä, joista läheisimpään en ole saanut mitään yhteyttä. Se on hyvin huolestuttavaa, Tyler sanoo surullisena.

Tyler pitää selvänä, että ensimmäiset tiedot kuolinluvuista tulevat muuttumaan vielä merkittävästi huonompaan suuntaan. Hän lähtee puhelinpalaveriin. Parin kymmenen vapaaehtoisen joukko jatkaa lahjoitusten vastaanottamista ja lajittelua.

Yksittäiset säilyketölkitkin kelpaavat

Näyttää siltä, että Tylerin järjestölle mikään lahjoitus ei ole liian pieni. Eräästä autosta kannetaan kahta kymmenen pullon vesipakettia. Yksittäisiä tölkkiruokapurkkeja on kerätty laatikkoon.

Nettisivuillaan järjestö on toivonut ihmisten lahjoittavan kuitenkin erityisesti muuta kuin ruokaa. Hyttysverkkoja, -myrkkyä, hygieniatarvikkeita, pressuja. Eikä missään nimessä vanhoja vaatteita.

Rachel Costigan ja avustustyöntekijät kantavat autosta tarvikkeita.
Rachel Costigan on tuonut tila-autollaan avustustarvikkeita useita kertoja päivässä.Nina Svahn / Yle

Lista vastaa hyvin sitä, mitä Rachel Costigan on Bahamalla olevilta ystäviltään kuullut.

– He eivät halua vaatteita. Sain viestin, että hammasharjoja, -tahnaa ja pressuja kaivattaisiin kovimmin, Costigan sanoo.

Tosin hänen saamansa viesti on tullut Nassaun kaupungista, joka ei kärsinyt hurrikaanissa niin pahoin kuin esimerkiksi Abacon ja Grand Bahaman saaret.

Generaattori jäi käyttämättä ja matkaa nyt Bahamaan

Floridassa ehdittiin varautua hurrikaaniin päiväkausia. Mutta Dorianin jämähdettyä vajaaksi pariksi vuorokaudeksi Bahaman ylle ja käännyttyä sitten pohjoiseen, varusteita ei tarvittukaan.

Helen ja Richard Holmberg ostivat hurrikaanin varalta sekä generaattorin että ilmastointilaitteen. Pariskunta päätti tuoda avaamattomat laitteet Bahamaan toimitettaviksi.

– Luojan armosta meidän ei tarvinnut näitä itse käyttää. Halusimme varmistaa, että ne menevät sinne, missä niitä tarvitaan, Richard Holmberg sanoo.

Helen ja Richard Holmberg varastossa.
Helen ja Richard Holmberg toivat Bahamaan vietäviksi generaattorin ja ilmastointilaitteen, jotka he olivat ostaneet itselleen hurrikaanin varalta, mutta laitteita ei tarvittu.Nina Svahn / Yle

Hänen vaimonsa Helen Holmberg toivoo, että muutkin floridalaiset laittaisivat nyt hurrikaanin varalta hankkimiaan tarvikkeita bahamalaisille.

– Ihmiset jotka selvisivät hurrikaanista täällä eivätkä kenties käyttäneet kaikkia tarvikkeitaan. He voisivat kiittää selviämisestään siten, että välittäisivät ne eteenpäin, Helen Holmberg sanoo.

Vapaaehtoiset ovat saaneet koottavakseen läjän laatikoita, jonne avustustarvikkeita aletaan pakata. Vauvatarvikkeita, kuten vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä yhteen, tölkkiruokia toiseen. Kymmeniä bensakanistereita on kahdessa isossa, yli parimetrisessä muovitetussa paalissa.

Scott Tyler ei mieti sekuntiakaan, mitä hänen mielestään tämän vuoden tähän asti pahimman hurrikaanin kouriin joutuneella Bahamalla kuitenkin nyt eniten tarvitaan.

– Rukouksia, Tyler sanoo.

Varasto, etualalla vaippoja
Varaston seinustalle on kerätty vaippoja ja kertakäyttölautasia.Nina Svahn / Yle
Laatikko, jonka kannessa lukee Mosquito spray
Järjestö toivoo ihmisten lahjoittavan erityisesti tarvikkeita, kuten pressuja, hyttysmyrkkyä ja hygieniatarvikkeita. Vaatteita ei haluta.Nina Svahn / Yle

Lue myös:

Hurja Dorian runteli Bahamasaaria alkuviikosta – tältä näyttää paratiisisaarilla hirmumyrskyn jäljiltä

Toimittajalta: Ylen kirjeenvaihtajan selviytymispaketti hurrikaanissa on myslipatukat, sadevaatteet, bensakanisteri – ja hätäsalmiakit

Hurrikaani Dorian testaa Floridan hoitolaitosten katastrofivalmiutta: Suomalais-amerikkalainen hoitokoti ei jää hurrikaanissakaan ilman sähköä – eikä pullaa