“Ilman lapsia ei ole toivoa” – Kiinassa elää yli miljoona perhettä, joiden ainoa lapsi on kuollut

Poikansa kuoleman jälkeen Zhang Debin adoptoi kaksi päivää vanhan tytön, joka ei edelleenkään tiedä perheensä koko tarinaa.

Yhden lapsen politiikka
Kiinassa vapaaehtoinen lapsettomuus on harvinaista ja lasta pidetään perheen kulmakivenä.
Kiinassa vapaaehtoinen lapsettomuus on harvinaista ja lasta pidetään perheen kulmakivenä. Jenny Matikainen / Yle

SHAXIAN Zhang Debin tiesi heti, mitä hänen piti tehdä.

Oli elokuu vuonna 2010, vuoden kuuminta aikaa Etelä-Kiinan sisämaassa. Pojan kuolemasta ei ollut kulunut edes vuorokautta, mutta Zhang oli asiasta varma.

Jostain oli löydettävä uusi lapsi.

Mitä heille muuten jäisi? Hiljainen koti, jossa kaksi vanhusta tuijottaisi toisiaan? Hiljaisuutta ja tyhjyyttä.

Zhangin perheeseen oli syntynyt aikoinaan vain yksi lapsi, sillä enempää ei Kiinan lain mukaan saanut hankkia. Nyt poika oli kuollut 23-vuotiaana.

Zhangista ja hänen vaimostaan oli tullut niin sanottu shidu-perhe: vanhemmat, jotka olivat menettäneet ainoan lapsensa. Molemmat olivat viisissäkymmenissä, joten uutta biologista lasta oli lähes mahdoton saada.

Oli liian myöhäistä.

Shidu tarkoittaa sananmukaisesti “ainoan menettämistä”. Tällaiset perheet ovat Kiinassa verrattain yleinen ilmiö. Tarkkoja tilastoja ei ole, mutta ainoan, aikuisen lapsensa menettäneitä perheitä on arvioitu olevan yli miljoona ja määrä on kasvussa.

Ilmiön taustalla on yhden lapsen politiikka, joka rajoitti kiinalaisperheiden lapsilukua vuodesta 1980 aina vuoteen 2015 asti. Kaupungeissa useimmat parit saivat tehdä vain yhden lapsen, maaseudulla sääntöihin oli enemmän poikkeuksia.

Parissakymmenessä vuodessa yhden lapsen perheistä tuli normi. Aiemmin suuria perheitä suosinut maa keskittyi vaalimaan ainokaisiaan.

Kiinassa ainoan lapsen kuolema on henkilökohtaisen surun lisäksi rankkaa myös sosiaalisesti. Vapaaehtoinen lapsettomuus on harvinaista ja lapset ovat perheen ydin. Jälkikasvua tarvitaan edelleen myös taloudellisista syistä.

Koska lapsi on perheessä usein itsestäänselvyys, lapseton perhe on outolintu. Myös Zhangin mielestä ajatus elämästä kaksin puolison kanssa oli sietämätön.

– Miten perhe voisi olla ilman lasta? Täällä kaikissa perheissä on lapsi. En voisi kuvitella muuta, Zhang sanoo nyt.

Jäntevä, pian 60-vuotiasliikunnanopettaja istuu kotinsa alakerrassa kertomassa tarinaansa.

Kiinalaisella mittapuulla pienessä Shanxianin kaupungissa sijaitseva talo on uusi ja suuri. Kolmessa kerroksessa riittää tilaa isovanhemmille ja vuokralaisille.

Zhang Debinin mielestä valtion kuuluisi tukea kaikkia ainoan lapsensa menettäneitä perheitä.
Zhang Debinin mielestä valtion kuuluisi tukea kaikkia ainoan lapsensa menettäneitä perheitä. Jenny Matikainen / Yle

Pojan kuolemasta on kulunut yhdeksän vuotta. Tragedian syy oli masennus, niin Zhang haluaa sanoa, ei sen enempää. Käy kuitenkin selväksi, että kyseessä oli itsemurha.

– Olimme surun murtamia. Jos olisin tuolloin ymmärtänyt, mitä masennus on, olisin ehkä osannut auttaa.

Tällä kertaa osaan olla parempi isä, Zhang sanoo.

Vain kuukausi pojan kuoleman jälkeen perheeseen saapui uusi lapsi. Nyt poninhäntäpäinen 9-vuotias tulee alakertaan äitinsä kanssa. Illallisaika on lähellä.

Kun he tapasivat ensimmäisen kerran, tyttö oli vain kaksi päivää vanha.

Hän oli syntynyt maaseudulla perheeseen, jossa oli jo yksi tyttölapsi. Maalla perheiden oli tuolloin lupa tehdä toinen lapsi, jos poikaa ei ensiyrittämällä saatu. Tässä perheessä tyttöjä oli nyt kaksi.

Zhangin kaukainen sukulainen työskenteli sairaalassa, jossa vauva oli syntynyt.

– Kylissä ihmiset haluavat yhä poikia. He luopuivat tytöstä, ja minä otin hänet, Zhang sanoo.

On aika lähteä syömään. Mukaan ravintolaan on kutsuttu kolme muutakin shidu-vanhempaa, nainen ja kaksi miestä. He kaikki ovat viisissä- tai kuusissakymmenissä.

Lapsen menettäminen on arka aihe, ja siksi muut kuin Zhang haluavat pysyä nimettöminä tai esiintyä vain sukunimellään.

Matka kulkee puiston laitaa kiireiselle kauppakadulle. Ilta on tummansininen ja hikisen kostea. Yksi vanhemmista, sukunimeltään Liao, nostaa kasvattityttärensä reppuselkään.

Kaksivuotias takertuu äitiinsä tottuneesti. Äitiys on Liaon iässään jo fyysisesti rankkaa. Tummien hiusten seassa harmailla suortuvilla on pian enemmistö.

Liao on eronnut miehestään ja hoitaa kasvattitytärtään yksin. Hän saa apua työpaikaltaan, mutta välillä arki on haastavaa, vaikkapa silloin kun hän sairastuu. Nuoremmilla vanhemmilla olisi isovanhemmat auttamassa.

Liaon aikuinen lapsi kuoli, ja nyt hän hoitaa 2-vuotiasta kasvattitytärtään yksin. Moni pitää viisikymppistä äitiä outona, Liao sanoo.
Liaon aikuinen lapsi kuoli, ja nyt hän hoitaa 2-vuotiasta kasvattitytärtään yksin. Moni pitää viisikymppistä äitiä outona, Liao sanoo.Jenny Matikainen / Yle

Liao kertoo, ettei hän halua mennä tytön kanssa puistoon. Kaupassakäyntikin ahdistaa. Kaikki luulevat häntä lapsen isoäidiksi. Se sattuu.

– Jos tyttö kutsuu minua äidiksi, kaikki kääntyvät katsomaan. En pidä siitä, Liao sanoo.

Ilmiö on yleinen. Monet lapsensa menettäneet kiinalaisperheet vetäytyvät entisistä ympyröistään. On helpompi olla sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät. Osa matkustaa muiden lapsensa menettäneiden kanssa juhlapäivinä, joina perheet perinteisesti kokoontuvat yhteen.

Myös synkempiä ajatuksia jaetaan. Liao on kuullut shidu-vanhemmista, jotka suunnittelevat yhdessä itsemurhaa.

– Ilman lapsia ei ole toivoa. Elämä on kuin talo ilman pohjaa, hän sanoo.

Pyöreään pöytään on katettu ainakin kymmenen ruokalajia. Runsaus on Kiinassa tapa, kun vieraita on paikalla. Liao poimii tytölleen makupaloja pieneen kulhoon. Hän on lapselle mama, äiti, mutta vain käytännössä. Adoptio ei ole virallinen.

Neljästä perheestä vain Zhang vaimoineen on käynyt läpi virallisen adoptioprosessin. Se kesti kaikkiaan neljä vuotta.

Zhang sanoo perheensä olleen onnekas. Muuten lasta ei olisi löytynyt näinkään helposti. Lastenkoteihin päätyville vauvoille on kysyntää. Usein joku ehtii ensin.

Se, että joku on valmis luopumaan lapsestaan, on vasta ensiaskel. Asioiden virallistaminen vaatii kasan paperitöitä. Siinäkin Zhangin perheellä kävi tuuri: apua löytyi tutun poliisin kautta.

Kaikki on liikaa kiinni sattumasta, Zhang sanoo.

– Adoptiolapselle on todella vaikea saada asuintodistusta. Kukaan muu heistä ei ole onnistunut, Zhang viittaa ystäviinsä.

Ilman asuintodistusta, hukouta, lapsi ei saa henkilöllisyystodistusta eikä pääse normaalia reittiä kouluun. Lisäksi hän joutuu elämään ilman sitä vähäistäkään sosiaaliturvaa, joka kiinalaisille normaalisti on taattu.

Pöytään kokoontuneet ovat yhtä mieltä siitä, että lapsensa menettäneet perheet jätetään oman onnensa nojaan. Asiasta ei edes puhuta tarpeeksi, Liao sanoo.

Kattavinta kenttätutkimusta aiheesta lienee tehnyt kiinalainen virkamies Han Shengxue. Hän kulki vuosia eri puolilla Kiinaa tutkimassa lapsensa menettäneiden elämää. Pari vuotta sitten hän julkaisi aiheesta kirjan.

Han ei halunnut antaa asiasta haastattelua ulkomaiselle toimittajalle, mutta hän on puhunut tutkimuksistaan kiinalaismediassa. Myös Kiinan johtoa puolustava isänmaallinen Global Times -lehti myöntää (siirryt toiseen palveluun) artikkelissaan, että yksin jääneet vanhemmat ovat yhden lapsen politiikan synkimpiä kääntöpuolia.

– Moni vanhemmalla iällä lapsensa menettänyt syyttää murheestaan perhesuunnittelupolitiikkaa, Han kertoi Global Timesille kirjan ilmestymisen jälkeen.

Zhangin mukaan elämä oli pojan kuoleman jälkeen raskasta, mutta tytär toi arkeen taas iloa.
Zhangin mukaan elämä oli pojan kuoleman jälkeen raskasta, mutta tytär toi arkeen taas iloa.Jenny Matikainen / Yle

Han itse työskenteli aiemmin niin kutsutussa perhesuunnitteluvirastossa. Sen tehtävä oli valvoa, että yhden lapsen politiikkaa noudatettiin. Tehdessään kenttätutkimusta lapsensa menettäneistä vanhemmista hän ei usein uskaltanut kertoa taustastaan.

Jos hän kertoi, shidu-vanhemmat eivät säästäneet sanojaan: “Sinä saat maksaa! Kipumme on sinun syytäsi!”

1980- ja 1990-luvuilla kiinalaisia rohkaistiin rajoittamaan perhekokoa lupaamalla apua vanhoille päiville “Perhesuunnittelu on hyvä asia, hallitus pitää huolta vanhuksista”, kuului suosittu slogan.

Myös Zhang tuttavineen kokee, että he joutuivat pulaan koska noudattivat lakia.

– Valtion pitäisi auttaa lapsensa menettäneitä perheitä kaikin keinoin, mutta niin ei tapahdu, Zhang sanoo.

Kiinan valtio maksaa shidu-perheille pientä korvausta. Avustuksen saan kuitenkin vain, jos lapsensa menettänyt nainen on yli 48-vuotias. Muiden ajatellaan vielä kykenevän lasten hankintaan. Lisäksi vanhemmilla pitää olla tallessa todistus, joka on myönnetty yhden lapsen vanhemmille.

Shidu-vanhemmat ovat vaatineet tukeen korotusta muun muassa osoittamalla mieltään. Viime vuonna tukisumma nousi 340 juanista 450 juaniin kuussa per vanhempi. Se vastaa noin 60 euroa.

Maakunnat voivat halutessaan korottaa summaa. Shaxian sijaitsee Fujianissa, missä jokainen shidu-vanhempi saa 1 100 juania eli 140 euroa. Moni pitää summaa yhä liian pienenä.

Kiinassa harvan eläke riittää elämiseen, ja vanhusten toimeentulo perustuu pitkälti lapsilta saatuun tukeen ja apuun. Jopa laki määrää, että lasten kuuluu huolehtia vanhemmistaan. Vanhainkoteja on vähän ja sairausvakuutusjärjestelmä riittämätön.

Siksi ainoan lapsen menettäminen tuo surun lisäksi huolen tulevasta.

Avustuksesta puhuttaessa Zhang kiihtyy. Kun tyttären adoptiosta tuli virallinen, perhe menetti valtion tuen. Perhe tulee hyvin toimeen, mutta Zhangin mukaan kyse on periaatteesta.

Tavallisesti eläkeikäisten kiinalaisten lapset ovat jo omillaan, mutta shidu-perheet saattavat joutua kasvattamaan adoptiolasta eläkkeen turvin.

– Monet shidu-perheet eivät uskalla adoptoida, koska he pelkäävät tuen menettämistä. Joissain perheissä pari tuhatta juania ei merkitse mitään, mutta maaseudulla se on iso raha, Zhang sanoo.

Zhang Debin lukee oikeuden päätöstä, jonka mukaan hänen kanteensa on hylätty.
Zhang Debin lukee oikeuden päätöstä. Zhangin mielestä myös adoptoineille shidu-perheille kuuluisi valtionavustus.Jenny Matikainen / Yle

Viime vuonna Zhang haastoi maakunnan terveysviraston oikeuteen.

Zhangin kanne nojaa vuoden 2016 lakimuutokseen, joka poisti Kiinan kansallisesta laista yksin jääneiden vanhempien tukiin liittyviä rajoituksia. Zhangin mielestään paikallinen virasto on tulkinnut lakia väärin lopettaessaan perheen tukimaksut.

Nyt Zhang on saanut huonoja uutisia. Posti toi eilen päätöksen: hän on hävinnyt ensimmäisen oikeusjutun.

– Jatkan taistelua muissa oikeusasteissa, hän vannoo.

Hedelmien jälkeen on aika lähteä kotiin. Yhdeksänvuotiaalle pitäisi löytää uimapuku.

Katu on täyttynyt ravintoloiden pienistä muovituoleista, joilla perheet istuvat syömässä illallista. Myyjät kauppaavat sitä sun tätä tarpeellista ja tarpeetonta. Suomessa Zhangin perhe ei näyttäisi poikkeavalta, mutta kiinalaisessa pikkukaupungissa valtaosa vanhemmista on sileäposkisia nuoria.

Pojan kuoleman jälkeen vauva-arki ei ollut helppoa. Zhangin vaimo oli surusta voimaton ja hän masentui. Perheeseen palkattiin lastenhoitaja ja myöhemmin tyttö oli koulun lounasaikaan päiväkerhossa.

– Mutta lapsi tuo lohtua ja iloa. Saimme jonkun, jolle puhua, Zhang sanoo.

Tutkimusten mukaan monet shidu-vanhemmat kärsivät traumaperäisestä stressistä ja muista mielenterveysoireista. Perheitä haastatellut Han Shenxue väittää, että toivottomuus ja antisosiaaliset piirteet tekevät perheistä jopa vaarallisia.

Kiinassa on yhä tavallista, että mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä pidetään uhkana yhteiskunnalle sen sijaan, että heille tarjottaisiin asianmukaista hoitoa.

Shidu-perheisiin kohdistuukin avoimia ennakkoluuloja.

Kiinassa on viime vuosina ollut käynnissä kampanjoita, joissa ihmisiä kehotetaan olemaan valppaina, jotta yhteiskunnasta saadaan kitkettyä pahat ainekset. Viime keväänä Hunanin maakunnassa teiden varsille ilmestyi julisteita, joissa shidu-perheet listattiin mahdollisiksi rikollisiksi, joita tulisi tarkkailla.

Hunanin tapaus ei ollut ensimmäinen julkinen kampanja, jossa ainoan lapsensa menettäneet listattiin mahdollisesti “pahoiksi”. Samanlainen tapaus Shanxin maakunnassa sai muutama vuosi sitten keskustelupalstat kuohumaan.

Zhangin perhe tietää nyt, että masennukseenkin voi saada apua. Kun vaimo sairastui, Zhang vei hänet heti lääkäriin.

Zhang Debinin tytär on nyt 9-vuotias. Hän tuli perheeseen vain kahden päivän ikäisenä.
Zhang Debinin tytär on nyt 9-vuotias. Hän tuli perheeseen vain kahden päivän ikäisenä.Jenny Matikainen / Yle

Kotiin on enää lyhyt matka. Mukaan tarttuu uima-asun sijaan pimeässä hohtava ilmapallo. Zhang maksaa sen puhelimellaan. Hän sanoo hemmottelevansa tyttöä, on vaikea sanoa juuri mihinkään ei.

Valkoiseen mekkoon pukeutunut nokkelan oloinen lapsi ei Zhangin mukaan vieläkään tiedä perheen koko tarinaa, vain sen, että veli on kuollut. Isän oikeusjutusta on kuitenkin kerrottu julkisuudessa ja kotona asiasta puhutaan paljon.

Voi olla, että tyttö tietää enemmän kuin isä uskoo. Mutta Zhang haluaa suojella lastaan – niin pitkään kuin vielä voi.

Lue lisää:

Ensin lapsista piti päästä eroon, nyt niitä halutaan lisää – Eläkepommia pelkäävä Kiina pohtii jo yhden lapsen perheiden sakottamista

Kiinan vapautettu lapsipolitiikka johti pieneen vauvabuumiin

Hintalappu lapsesta hirvittää

Kiina vahvisti kahden lapsen politiikan laiksi