Robert Sundman: Mitä jää kysymättä, kun ilmassa leijuu pelkkää paheksuntaa puoluetukea ja poliittisten avustajien määrää kohtaan?

Kauhisteluiden jälkeen olisi hyvä käydä keskustelua siitä, rahoitetaanko demokratia oikeudenmukaisella tavalla, kirjoittaa politiikan toimittaja Robert Sundman blogissaan.

politiikka
Robert Sundman
Henrietta Hassinen, Yle

Tartuin kesän lopulla Seth Masketin kirjaan (siirryt toiseen palveluun)The Inevitable Party.

Kirjansa aluksi Denverin yliopiston politiikan tutkimuksen professorina työskentelevä Masket maalaa tutunkuuloisen kuvan keskustelusta, jota politiikan ympärillä käydään: poliitikot eivät välitä ”yhteisestä edusta” vaan ovat keskittyneet partisan politicsiin, siis likaiseen ja ällöttävään puoluepolitikointiin.

Syyllistä politiikan ongelmiin etsitään usein juuri puolueista. Uskomus kuuluu, että viisaskin ihminen taantuu ja lopettaa itsenäisen ajattelun, kun hänet mankeloidaan puoluekoneiston läpi. Puolue ei kuuntele kansaa, vaan ajattelee häikäilemättömästi ”omaa etuaan” – mikä se sitten onkaan.

Puolue on "inevitable", välttämätön, väittää Masket jo kirjansa otsikossa. Kun puolue yritetään tappaa, siinä yleensä epäonnistutaan – ja ikävänä kaupanpäällisenä heikennetään samalla demokratiaa.

Puoluepolitikointia kohtaan koettu inho on näkynyt myös viime kuukausien pöyristyneissä reaktioissa, kun Antti Rinteen (sd.) johtama hallitus on päättänyt korottaa puoluetukea ja lisännyt ministerien erityisavustajien määrää.

Teot nähdään puolueiden häikäilemättömänä yrityksenä vahvistaa omaa asemaansa, tulonsiirtona poliittiselle eliitille. Se on kuulemma juuri sitä ”aitoa demokratiaa” nakertavaa puoluepolitikointia, jota olisi pikimmiten rajoitettava.

Seth Masket tutki kirjaansa varten, miten Yhdysvalloissa puolueiden valtaa ja asemaa suitsimaan pyrkineet poliittiset uudistukset ovat lopulta vaikuttaneet järjestelmään. Ovatko ne lisänneet kansanvaltaisuutta ja tuoneet politiikan lähemmäksi ihmisiä, kuten toivottiin?

Ei, vaan päinvastoin. Puolueiden valta ei uudistuksessa ole kadonnut mihinkään, vaan se on mennyt piiloon. Erilaiset vaalirahoitukseen ja politiikan tekemisen tapoihin liittyvät uudistukset ovat osavaltiotasolla vähentäneet läpinäkyvyyttä ja heikentäneet äänestäjien kuluttajiensuojaa. Puolueet vaikuttavat, vaikka tunnukset eivät näy.

Puolue on inevitable, välttämätön, väittää Masket jo kirjansa otsikossa. Kun puolue yritetään tappaa, siinä yleensä epäonnistutaan – ja ikävänä kaupanpäällisenä heikennetään samalla demokratiaa.

Mitä käy, kun rahaa ja tekeviä käsiä siirretään puoluetoimistoilta ministereiden esikuntiin? Aivan: oppositio häviää ja hallitus voittaa.

Masketin kirjan luettuani pohdin, mitä Suomessa jää kysymättä, kun ilmassa leijuu pelkkää paheksunta puoluetukea ja avustajien määrää kohtaan?

– En muista nähneeni yhtään juttua jossa avataan mitä erityisavustaja tekee, vaikka käymällä läpi jonkun erityisavustajan viikon kalenteria, kirjoittaa sinisiä ministereitä viime kaudella avustanut (siirryt toiseen palveluun)Juha Halttunen Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

Kun nenälleen laittaa Masketin silmälasit, huomaa, että esimerkiksi suomalaisten puolueiden rahoitukseen liittyy paljon kiinnostavia kehityksiä. Valta on osin piiloutunut, kuten Yhdysvalloissakin.

Puoluetukea on edellisen vuosikymmenen aikana leikattu reippaasti. Samaan aikaan eduskuntaryhmien kanslioiden ja ministerien erityisavustajien asema on vahvistunut.

Ja mitä käy, kun rahaa ja tekeviä käsiä siirretään puoluetoimistoilta ministereiden esikuntiin? Aivan: oppositio häviää ja hallitus voittaa.

Eikä kysymys erityisavustajien määrästäkään ole ihan yksinkertainen. Oppositiossa on räkytetty Rinteen ”avustajamitoitukselle”, mutta viime kaudella hallituksessa istuneen kokoomuksen riveistä kritisoitiin rankastikin aikanaan Juha Sipilän (kesk.) toisen suuntaista ”avustajamääräpopulismia”.

Poliittisen avustajan ammatti kuuluu Suomen epäarvostetuimpiin, emmekä tietenkään usein sääli erityisavustajia. Silti voi kysyä, onko järkevää, että ministerin esikunnassa tehdään töitä kellon ympäri ja pahimmillaan sekoillaan tärkeissä asioissa, kun resurssit ovat riittämättömät.

Kokonaisuus on iso, monien palasien summa. Kun sitä tarkastellaan, miltä se vaikuttaa? Ovatko resurssit kunnossa?

Poliittisten puolueiden alaisia järjestöjä tuetaan erilaisista määrärahoista ja esimerkiksi puolueiden ajatushautomoille on olemassa oma tukensa. Puoluetukea maksaa valtioneuvoston kanslia, eduskunta puolestaan maksaa eduskuntaryhmille tukea. Ministereillä ja kansanedustajilla on liuta avustajia. Lisäksi eduskunta tarjoaa puolueille erilaisia palveluita, kuten tietopalvelun.

Kokonaisuus on iso, monien palasien summa. Kun sitä tarkastellaan, miltä se vaikuttaa? Ovatko resurssit kunnossa? Toimiiko järjestelmä esimerkiksi sekä hallituksen että opposition hyväksi? Tuetaanko oikeita asioita vai olisiko jossain rukkaamisen varaa?

Nämä kaikki ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta niistä on vaikea keskustella ilman paheksuntaa. Ja erityisavustajien määrästä tai puoluetuen tasosta voi perustellusti ollakin monta mieltä. Mutta pöyristyksessä vellominen ei vie meitä koskaan oikean kysymyksen äärelle: jaetaanko demokratiassamme rahat ja tekevät kädet kaikille oikeudenmukaisella tavalla?

Robert Sundman

Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja.

Voit keskustella aiheesta 6.9. klo 16.00 saakka.