Turun saaristossa Utön lounaispuolelta juhannuksena löytyneen öljypäästön tutkinta jatkuu edelleen – alusnäytteet viivästyneet

Suomen Leijonan majakan alueella havaittiin noin kymmenen kilometriä pitkä mineraaliöljylautta kesäkuussa.

öljyntorjunta
Kuva Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Tursaan suorittamasta mekaanisesta öljynkeräyksestä Suomen Leijonan majakan alueella.
Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Tursas keräsi merestä öljyä Suomen Leijonan majakan alueella kesäkuussa. Rajavartiolaitos

Turun saaristossa Utön lounaispuolella juhannuksena tapahtuneen öljypäästön tutkinta on venynyt.

Suomen Leijonan majakan alueella havaittiin noin 10 kilometriä pitkä mineraaliöljylautta kesäkuun 20. päivänä. Länsi-Suomen merivartioston arvion mukaan meressä oli tuolloin tuhansia litroja öljyä.

Neljä Rajavartiolaitoksen ja Merivoimien alusta keräsi öljyä juhannuspäivään asti. Sen jälkeen sitä ei enää havaittu.

Päästöstä epäillään alueella liikkuneita aluksia, joista otettiin näytteitä heti päästöhavainnon jälkeen. Alusnäytteiden analysointi on kuitenkin edelleen kesken.

– Näytteet on käsitelty jo kesällä pikapyynnöllä, jolloin tuloksia toivotaan mahdollisimman nopeasti. En tiedä tarkkoja yksityiskohtia, miksi lausunnon saamisessa on kestänyt, mutta meillä ei edelleenkään ole lausuntoa näistä aluksista käytettävissä tutkinnassa, kertoo Länsi-Suomen merivartiostosta tutkinnanjohtaja Jari Nieminen.

– Alkuperäinen lupaus oli elokuun lopussa. Nyt olemme jo syyskuussa, joten voin olettaa, ettemme ole sitä aikataulun mukaan saamassa. Sen verran toiveikas olen asian suhteen, että lausunto tulee lähipäivinä

Tahallisuus selviää tutkinnassa

Epäiltynä on useampi alus. Tutkinnan alussa epäilty rajattiin aluksi yhteen alukseen, mutta Nieminen toppuuttelee nyt asiaa.

– Alkuvaiheessa tutkintaa on ollut aika rohkea lausunto sanoa, että epäiltynä on vain yksi alus. Meillä on muutama alus, jotka voidaan käytössä olevien ajelehtemislaskelmien perusteella arvioida mahdollisesti olleen alueella ja päästön päästäjinä.

Niemisen mukaan öljypäästön aiheuttajalle voidaan määrätä sakko vaikka heti, kun asia selviää. Rikostutkinta taas etenee omassa tahdissaan. Tutkintanimikkeenä on tällä hetkellä törkeä ympäristön turmeleminen.

– Olennaista tässä on, onko mineraaliöljypäästö tahallinen vai ei.

Tapaus käsitellään esitutkinnan jälkeen oikeudessa, jos asiasta nostetaan syyte.

Lue lisää:

Öljypäästön tutkinta jatkuu Turun saaristossa Suomen Leijonan majakalla – "Meillä on tietenkin pääepäilty"

Öljyntorjuntatyöt Suomen Leijonan majakan alueella saatiin päätökseen

Öljyntorjunta jatkuu Suomen Leijonan majakan alueella Turun saaristossa – "Tutkinta tulee jatkumaan useita päiviä"

Turun saaristossa Utön lounaispuolella yli 10 kilometrin öljylautta, kerääminen aloitettu – "Alusöljypäästöksi tämä on kieltämättä iso"